Jokainen ihminen voi olla valon todistaja – Kristiyhteisö

Jokainen ihminen voi olla valon todistaja

Aamun ensimmäisen auringonsäteen taika on ihmeellinen, se kutsuu esiin värien maailman. Ja kaikki mikä oli juuri vielä ollut hämäryyden harson peitossa, selkeytyy muodoiksi, tunnistettavaksi. 

Kun Johannes kastoi ihmisiä, heidän oli oltava niin kauan veden syvyyksissä, että päivänvalo ja päivätietoisuus katosi hetkeksi. Mutta samalla heille ilmestyi toinen valo, he tulivat tietoisiksi oman sielunsa väreistä ja varjoista. Kaikki sielun kätköissä ollut tuli esiin. 

Mitä silloin Jordanilla oli kaste, voi meille olla RIPIN sakramentti. Ripissä Jumalan valo loistaa meille. Me uhraamme omat ajatuksemme ja annamme jumalallisuuden vaikuttaa meissä – tehtävä, jonka rippi meille antaa opittavaksi. Kun päästämme irti, luovumme omasta, omista ajatuksistamme, mielipiteistämme, vapautuu meille mahdollisuus tarkastella ja harkita omaa tilannettamme, ja jopa opittuja arvojamme, omaa arvomaailmaamme uusin silmin ja mielin. Meillä on mahdollisuus muuntumisen.

Rippi antaa meille myös toisen tehtävän: ”oppia vastaanottamaan oma tahtomme Jumalan armosta”. Meitä kehotetaan oppimaan sekä uhraamaan että vastaanottamaan. Näin meidän tahtomme ja Jumalan tahto kohtaavat, rakkauden taikavoima astuu sydämeemme, rakkaus Jumalaan ja kaikkiin ihmisiin. Rakkaudessa sielumme liittyy yhteen valon lahjoittajan, valon luojan kanssa. 

Artikkeli on julkaistu Kristiyhteisö lehdessä 2/2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *