Blogi – Kristiyhteisö

Kristuksen taivaaseenastumisen mysteeri

Etäevankeliumitunti 17.5.2026

Juhlimme näinä 10 päivänä pääsiäisen ja helluntain välillä Kristuksen taivaaseenastumista. Suomeen sana helatorstai on tullut muinaisruotsin sanoista Helgetorsdag ’pyhä torstai’. Missä Uudessa testamentissa mainitaan Kristuksen taivaaseenastuminen? Tämä tapahtuma mainitaan selvästi kolmessa kohdassa, nimittäin Markuksen evankeliumissa, Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa.

Markus 16

19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.

20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

Luukas 24

50. Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.

51. Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.

52. Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten.

53. Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.

Apostolien teoissa sanotaan:

1:6. Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?”

7. Hän sanoi heille: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,

8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”.

9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.

10. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;

11. ja nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.”

Kristuksen taivaaseenastuminen on kuvattu meille Uudessa testamentissa ja lukuisissa ikoneissa. Mutta mitä nämä kuvat merkitsevät aineellisessa ja hengellisessä maailmassa? Miten voimme ymmärtää taivaaseenastumisen tapahtuman nykypäivänä kosmisena tosiasiana?

Apuna meillä on tämän 10 päivän aikana, joka on omistettu Kristuksen taivaaseenastumiselle, Kristiyhteisössä rukoilemamme aikarukous sekä evankeliumin kohta, jota luemme kirkkoissamme tänä aikana. Kristiyhteisössä luetaan Kristuksen taivaaseenastumisen juhlan aikaan erityinen evankeliumiteksti Johanneksen evankeliumin kuudennestatoista luvusta.

Johannes 16, 24-33 Kirkkoraamattu 33/38

23. Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.

24. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

25. Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.

26. Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;

27. sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.

28. Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.”

29. Hänen opetuslapsensa sanoivat: ”Katso, nyt sinä puhut avonaisesti etkä käytä mitään kuvausta.

30. Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sentähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen.”

31. Jeesus vastasi heille: ”Nyt te uskotte.

32. Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.

33. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”

En halua vielä tänään mennä tämän evankeliumitekstin yksityiskohtiin, sillä se johdattaa meidät Isän mysteerin syvimpiin tietoihiin, jotka liittyvät kuolemaan. Tässä mysteerissä kuolema on Isän nimi. Kuolema on kuitenkin se, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Tämän opetuksen Kristus antoi opetuslapsilleen Getsemanessa jäähyväispuheessaan.

Tämän osion pääajatukset löytyvät seuraavasta lähteestä:

GA 224, Die Himmelfahrtsoffenbarung und das Pfingstgeheimnis, Dornach 7.5.1923

Tehtävämme on tänään, tällä hetkellä, luoda yhteys yhtäältä taivaaseenastumisen kuvan ja toisaalta taivaaseenastumiseen kosmisena tosiasiana, joka kuvataan aikarukouksessa.

Tiedämme Golgatan mysteeristä, että Kristus on sitoutunut maahan ja kaikkiin ihmisiin aikojen loppuun asti. Miten on sitten mahdollista, että hän nousee taivaaseen ja on ikään kuin poissa maasta ja ihmisten luota?

Aineellinen ihminen käy läpi kehityksen aivan kuten aineellinen maapallokin. Tiedämme, että ihmiskunnan ensimmäinen muoto sai alkunsa maapallon varhaisimmassa kehitysvaiheessa. Kutsumme tätä aikaa maapallon Saturnus-aikakaudeksi. Maapallo ja ihmiset etenivät kehityksessään ensin aurinkovaiheeseen, sitten kuuvaiheeseen, kunnes aineellinen maapallomme otti nykyisen muotonsa. Maan ja ihmiskunnan kehityksen keskivaihe, mitä fyysisen puolen vahvuuteen tulee, saavutti huippunsa Atlantin kulttuurikauden puolivälissä. Siitä lähtien Maa on fyysisenä planeettana muuttunut yhä hauraammaksi, mutta samanlainen kohtalo koitui myös ihmisen fyysiselle ruumiille.

Ihmisen fyysinen ruumis oli Kristuksen syntymisen aikaan tullut niin epävakaaksi, että noin 400 vuotta aikakauden vaihteen jälkeen yhä harvemmilla ihmisillä olisi ollut mahdollisuutta inkarnoitua. Ihmisruumiit olivat tulleet liian heikoiksi. Jos Golgatan mysteeriä ei olisi tapahtunut eikä siten myöskään taivaaseen nousua, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo kauan sitten.

Golgatan mysteerin kautta Kristus kuitenkin yhdisti itsensä maahan ja kaikkiin ihmisiin tavalla, joka mahdollisti uusien voimien virtaamisen maahan ja myös ihmisiin. Kristus laajensi kosmista ruumistaan siten, että maa ja kaikki ihmiset otettiin osaksi tätä ruumista. Jos Golgatan mysteeriä ei olisi tapahtunut, ihmisten eetteriruumit eivät olisi voineet pysyä fyysisessä ruumiissa. Ne olisivat jättäneet ruumiin ja pyrkineet kohti henkistä aurinkoa. Sehän on ihmisen eetteriruumin taipumus: sillä on jatkuva taipumus pyrkiä sinne, mistä se on peräisin. Jos näin olisi tapahtunut, se olisi merkinnyt ihmiskunnan ennenaikaista loppua.

Kristuksen opetuslapset ovat nyt nähneet taivaaseenastumiskuvassa Golgatan mysteerin koko merkityksen. Toisaalta sen vaaran, mitä olisi tapahtunut, jos Kristus ei olisi noussut kuolleista, ja toisaalta sen, että opetuslapset näkevät kuvassa, kuinka koko ihmiskunta ja maa otetaan Kristuksen ruumiin sisään. Siksi ihmisen vihkitoimituksen aikarukouksessa sanotaan myös:

Asukoon Hän luonamme

asuessaan Sinun luonasi.

Ilmestyy

Kristuksen sielunvoima

niissä korkeuksissa,

joihin Hän jäsentää

maan olevuuden.

Kristuksen ylösnousemuksen kuvassa Kristuksen opetuslapset ymmärtävät, että Golgatan tapahtuma koski koko ihmiskuntaa. Ihmisten fyysiset ja eetteriset ruumiit pelastuivat, ja sielut voivat jälleen inkarnoitua fyysiseen ruumiiseen. Ihmiskunnan fyysisessä pelastuksessa ei ole merkitystä sillä, onko ihminen kristitty vai ei, uskooko hän Kristukseen vai ei.

On kuitenkin selvää, että ihmiskunnan kehitys ei riipu pelkästään siitä, että ihmisen fyysinen ja eetterinen ruumis pystyy elämään, vaan on tärkeää myös, että hän kehittyy henkisesti ja sielullisesti. Tätä varten on kuitenkin erittäin tärkeää, että ihminen tunnustaa Golgatan mysteerin ja Kristuksen. Sillä Kristuksen impulssi voi vaikuttaa ihmisen astraalikehossa ja minuudessa, kun ihminen oppii ymmärtämään, mitä Golgatalla tapahtui kosmisena tosiasiana, kun hän oppii tunnistamaan Kristuksen todellisena olentona ja tunnustaa hänet ja hänen opetuksensa. Jotta tämä voisi tapahtua, Kristus on lähettänyt ihmisille Pyhän Hengen. Tämä on itse asiassa helluntain mysteeri, Pyhän Hengen vuodatus. Ihmisellä on tämä Pyhän Hengen suuri apu puolellaan, jos hänellä on hyvä tahto ja avoin sydän tunnustaa Kristuksen opetukset. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.

Mutta miten ihminen voi ottaa vastaan Kristuksen impulssin? Rudolf Steiner vastasi tähän kysymykseen, että ihmisen tulisi harjoitella muistamista. Muistamisen kautta ihminen ei kaiva esiin vanhoja kuvia sielustaan, vaan muistojen kautta syntyy uusia tapahtumia ihmisen sielun toiminnan kautta. Kun ihminen pyrkii yhä uudelleen oppimaan Kristuksen elämäntarinan, hänen syntymänsä, elämänpolkunsa, opetuksensa, kuolemansa ja ylösnousemuksensa, tämä muistaminen toimii kuin magneetti Kristuksen voimalle. Kristuksen voima voi siten virrata sieluun ja pysyä yhteydessä ihmisen sieluun myös kuoleman jälkeen. Ihmiselle jää jotain, joka kestää kuoleman yli.

Tämä on myös syy siihen, miksi kristillisten juhlapäivien viettämisellä onniin suuri merkitys. Se vetää puoleensa Kristuksen voimaa, ja sen ansiosta ihminen ja koko maailma voivat kehittyä edelleen. Muistaminen oli Rudolf Steinerille niin tärkeä aihe, että hän jopa käänsi uudelleen Johanneksen evankeliumin prologin alun:

GA 152, Vorstufen zum Mysterium von Golgatha, Pforzheim, 7.März 1914

Im Urbeginne ist die

Erinnerung,

Und die Erinnerung lebt

weiter,

Und göttlich ist die

Erinnerung.

Arkkialussa on muisto,

Ja muisto elää edelleen,

Ja jumalallinen on muisto.

Und die Erinnerung ist

Leben,

Und dieses Leben ist das Ich

des Menschen,

Das im Menschen selber

strömt.

Nicht er allein, der Christus

in ihm.

Wenn er sich an das göttliche

Leben erinnert,

Ist in seiner Erinnerung der

Christus,

Und als strahlendes

Erinnerungsleben

Wird der Christus leuchten

In jede unmittelbar

gegenwärtige Finsternis.

Ja muisto on elämää,

Ja tämä elämä on ihmisen

Minuus,

joka virtaa ihmisessä

itsessään.

Ei hän yksin, vaan Kristus

hänessä.

Kun hän muistaa jumalallisen

elämän,

Kristus on hänen

muistossaan,

ja säteilevänä muistona

Kristus loistaa

jokaiseen välittömästi

läsnäolevaan pimeyteen.

Yhteenvetona voin sanoa:

Ylösnousemuksensa kautta Kristus on yhdistynyt maahan ja kaikkiin ihmisiin, jotta ihmiset voivat jatkaa elämäänsä maan päällä. Tämä kosminen tosiasia koskee kaikkia maan päällä eläviä ihmisiä riippumatta siitä, uskovatko he Kristukseen vai eivät. Ihmisen sielun ja minän kehityksen kannalta on välttämätöntä, että ihminen ottaa vastaan Kristuksen impulssin. Hän voi tehdä sen Pyhän Hengen avulla, ja juuri tämä on helluntaitapahtuman merkitys. Kristuksen elämän muisteleminen saa aikaan sen, että Kristuksen voima voi virrata ihmisen sieluun.

Kirje Sardeksen seurakunnalle (Apk. 3,1-6)

Raamattu on vuosisatojen kuluessa käännetty monille eri kielille ja sitä on painettu enemmän kuin mitään muuta kirjaa. Kukaan ei tiedä miten monta miljardia kertaa. Näin ovat myös Johanneksen ilmestyksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle levinneet kaikkialle maailmaan.

Kun me tänään saamme vastaanottaa kirjeen Sardeksen seurakunnalle, ei kirje tunnu ikivanhalta vaan on ajankohtainen juuri meidän ajallemme: ”Sinusta sanotaan, että sinä elät ja oletkuitenkin kuollut. Herää ja vahvista sitä mikä vielä on jäljellä sinusta, joka myös muuten kuolisi.”

Hengettömäksi muuttunut kulttuurimme uhkaa tukahduttaa sen, mikä meissä on todella inhimillistä, tiedon meidän omasta ja maailman henkisestä alkuperästä. Kirjeessä sanotaan: ”Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas ja yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.”

Kun ihminen kuolemassa astuu henkiseen maailmaan, sanotaan että hän astuu ajasta ikuisuuteen. Mitä tapahtuu silloin kun henki astuu maalliseen maailmaamme. Kun ikuinen koskettaa ajallista, katoavaista. Näin tapahtuu varmasti joka päivä, vaikka emme sitä useimmiten huomaakaan. Tämä meidän ihmisten pitäisi taas oppia kuulemaan ja näkemään tämän miten henki vaikuttaa elämässämme; meidän itsemme ja kanssaihmistemme kautta.

Ihmisen vihkitoimituksen sakramentti on tie hereillä olemiseen ja sielun vahvistamiseen. Vihkitoimituksessa ikuisuus ja ajallinen, Jumalan ja ihmisten maailma kohtaavat ja yhdistyvät. Kristus toteuttaa tämän yhdessä meidän kanssamme. Hän antaa meille oman rauhansa niin, että se mikä ajallisessa on uhrattu voi muuttua ikuiseksi lääkkeeksi.

Rikas mies Lasarus-Johannes

Luukas 18; 18-34

Kun opetuslapset olivat vasta suuren tehtävänsä alkutaipaleessa, oli heissä kuitenkin jo herännyt aavistava, tulevaisuuteen suuntaava luottamus henkiseen, Jumalan läsnäoloon. He olivat lähteneet seuraamaan Häntä, joka oli kutsunut heidät luokseen. ”Tulkaa, niin näette”, oli Hän sanonut heille, kun he olivat kysyneet, missä Hän asuu. Kristuksen sanat: ”Seuraa minua!” olivat löytäneet tien heidän sydämeensä, ja niin heistä oli tullut Kristuksen opetuslapsia. Yksi heistä, hän, joka on tämän kertonut, oli Lasarus-Johannes, rikas ja vaikutusvaltainen henkilö Israelin kansan keskuudessa. Kun hän kirjoittaa Johanneksen evankeliumin, oli jo tapahtunut paljon, myös hänelle itselleen. Omaisuudesta luopuminen oli varmasti yksi suurimpia ponnistuksia hänen tiellään kohti suurta vihkimystapahtumaa. Niin kuin Kristus hänelle sanoo: ”Yksi on sinulta vielä tekemättä, että voit astua hengen maailmaan.” Ja kun tämä on tapahtunut, Kristus ohjaa hänet, Lasaruksen kuolemaan ja kuolemasta takaisin elämään. Kristuksen vihkimä Lasarus-Johannes kuvaa itse tämän evankeliuminsa 11. luvussa.

Isä Meidän rukouksen ensimmäinen pyyntö alkaa sanoilla: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, ja rukous jatkuu: ”ja tapahtukoon Sinun tahtosi”. Näillä sanoilla me avaamme itse portin Jumalan valtakunnalle, taivasten valtakunnalle astua sydämeemme. Ja me siirrämme oman tahtomme sivuun tehdäksemme tilaa Hänen tahdolleen, Hänen rakkaudelleen, myötätunnolleen ja anteeksiannolleen. Sillä Kristus on omalla uhriteollaan tehnyt sen mahdolliseksi, että uusi maailma voi syntyä, Jumalan valtakunta ihmisten keskuudessa.

Se mikä ihmiselle yksin on mahdotonta, on mahdollista yhdessä Jumalan kanssa. Mutta meillä ihmisillä on kuitenkin Jumalan valtakunnan rakentamisessa aivan ratkaiseva osa. Ei ole niinkään merkitystä, olemmeko vahvoja tai heikkoja, tai onko meillä vähän tai paljon omaisuutta. Olennaista on, että olemme jo aloittaneet opetella luopumista ja lahjoittamista, ja olemme valmiit lähtemään liikkeelle. Mitä Kristus sanookaan: ”Jaa, tule ja seuraa minua!”

Tätä kaikkea me harjoittelemme, kokoontuessamme alttarin äärelle. Ja me kuljemme kohti elämää, ikuista ihmisen todellista elämää – Jumalan valtakunnan asukkaina.

Kolme syntymää

Ihmiskunnan menneisyydestä nousee esiin monia myyttisiä hahmoja ja tapahtumia. Eri uskonnoilla on ollut omia luomiskertomuksia ja puolijumalia, kuten suomalaisten Väinämöinen. Syntiinlankeemus ja vedenpaisumus ovat valtavia myyttisiä kuvia Vanhassa testamentissa. Myyttisiä tapahtumia ja henkilöitä ei kuitenkaan sidota tarkasti aikaan. Kuvat ovat ajattomia, ajalta ennen aikaa. Ne ovat myyttisiä kuvia.

Kristikunta viettää joulua kahden suuren kuvan, kahden syntymän merkeissä. Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksissa on paljon samanlaista: Maria ja Josef, Betlehem ja Nasaret, mutta myös paljon erilaisuuksia.

Luukas kertoo paimenista ja suuresta taivaallisesta ilmestyksestä, joka johtaa paimenet Jeesus-lapsen luo Betlehemin talliin. Matteus taas kertoo tietäjä-kuninkaista, jotka kirkas uusi tähti johtaa Betlehemissä olevaan taloon Jeesus-lapsen luo.

Yhteistä molemmissa evankeliumeissa on, että syntymät liitetään aikaan ja paikkaan mainitsemalla historiallisia henkilöitä, tapahtumia ja kaupunkeja. Luukas puhuu keisari Augustuksesta ja verollepanosta ja Matteus kertoo juutalaisten kuninkaasta Herodeksesta Jerusalemissa.

Joulun syntymät liittyvät konkreettisesti osaksi ihmiskunnan historiallista kehitystä, ne eivät ole vain myyttisiä kuvia. Maanpällistä todellisuutta on myös molempiin joulukertomuksiin liittyvä kodittomuus ja suojattomuus. Luukkaan evankeliumin Maria ei löydä paikkaa missä synnyttää vaan joutuu tyytymään kylmään talliin ja Matteuksen pyhä perhe pakenee Herodeksen vihaa ja Betlehemin lastenmurhaa Egyptiin. Tiedämme, että tämä on ollut ja on monien ihmisten, äitien ja lasten osana myös tänäänkin.

Kaksi syntymää Betlehemissä johtavat tulevaisuuteen. Kun kolmekymmentä vuotta on kulunut liittyy mukaan kolmaskin syntymä kun Kristus-henki Jordanilla asettuu Jeesuksen olemukseen. Ja niin osoittautuu, että kolme syntymää on yksi kokonaisuus, josta tulee esiin uusi ihminen. Kristus Jeesuksen myötä syntyy uusi tulevaisuuden ihminen. Valo ja ilo, jotka paimenet ja tietäjät kokivat loistivat tulevaisuudesta

Jos valon lapsi tänäkin jouluna saa syntyä sydämessämme on se lupaus tulevaisuudesta. Vaarat uhkaavat tänäänkin niin kuin silloin 2000 vuotta sitten, mutta luottakaamme siihen, että sydämemme valo loistaa maailman pimeyteen, sillä meidän hyvään tahtoomme liittyvät kaikki valoisat hengen maailmat. Kristus on sanonut: ”Minä olen maailman valo.” Hän elää sydämessämme nyt ja myös tulevaisuuden jokaisena päivänä.

Harri Salmisto

Joulu – kahden syntymän juhla

”Minä olen todellinen viinipuu…” (Johannes 15)

Johanneksen evankeliumin 15. luvussa kerrotaan todellisesta viinipuusta, joka syntyy, kun viiniköynnöstä hoidetaan oikealla tavalla. Erityisesti evankeliumissa puhutaan hedelmistä, niin viinipuun hedelmistä kuin muistakin hedelmistä. Tähän vuodenaikaan on vielä kaukana edessäpäin se aika, kun hedelmät täällä pohjolassa alkavat kypsyä. Kevät on enemmänkin siementen aikaa, jokainen viljelijä on jo varmasti hankkinut siemenet, jotka hän aikoo kylvää maahan hedelmiä tuottamaan. Hedelmät ja siemenet kuuluvat yhteen. Siemenen tärkein tehtävä on tuottaa hedelmiä ja hedelmän tärkein tehtävä on tuottaa siemeniä. Tässä kiertokulussa toteutuu kasvin elämä.

Ihminen ei ole kuin kasvi, mutta mekin tuomme mukanamme siemeniä ja kannamme hedelmää. Meistä jokainen on aikanaan laskeutunut valon valtakunnasta tänne maan päälle. Mukanamme me olemme tuoneet monenlaisia siemeniä elämäämme varten: taipumuksia, lahjakkuutta, perimämme ja kohtalomme.

Usein ajatellaan, ettei ihminen voi täältä maan päältä ottaa mukaansa mitään, kun hän aikanaan kulkee kuoleman portista. Kuitenkin hän ottaa mukaansa kokemukset kaikesta, mitä hän on kohdannut elämänsä aikana: lukemattomia ihmiskohtaamisia, pettymyksiä ja onnistumisia, lapsuuden ja nuoruuden kehityksen sekä oppimisen vaiheen kuten myös vanhuuden lakastumisen ja luopumisen.

Kaikki ihmissuhteet ja kohtaamiset eivät ole helppoja, asioita jää aina kesken tai selvittämättä. Mutta erityisesti rakkaudelliset siteet säilyvät edelleen ja myös vahvistuvat. Kun ihminen kerran kulkee kuoleman portista, hän kulkee kohti tulevaisuutta ja siihen tulevaisuuteen hän ottaa mukaansa menneen elämänsä hedelmät, muokatakseen siten omaansa ja maan kehitystä henkenä henkien kanssa.

Ja kun kerran palaamme, tuomme mukanamme uudet siemenet.

Minä olen hyvä paimen (Joh 10)

Katastrofit ovat aina herättäneet suurta pelkoa ihmisissä, oli sitten kyse luonnonkatastrofeista tai ihmisten aiheuttamista. Jo Vanhassa Testamentissa on lukemattomia kertomuksia suurta pelkoa herättäneistä tapahtumista. Eikä tilanne ole nykyään sen kummempi. Kokemus omasta voimattomuudesta on vahva. Mutta jotain on muuttunut ihmisen suhteessa katastrofeihin viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikaisemmin suuret luonnonmullistukset, sodat sekä sairaudet koettiin Jumalan rangaistuksina. Jumala ”piiskasi” ja ”kuritti” ihmistä johdattaakseen hänet siten oikealle tielle, ja herättääkseen hänet huomaamaan jumalallisen vallan.

Mutta kukapa enää kokee maanjäristyksiä tai sotia Jumalan rangaistuksina. Enemmänkin ne ovat ihmisen aikaansaamisia, ihminen rankaisee siskojaan ja veljiään. Kuitenkin silloin, kun onnettomuudet koettiin Jumalan rangaistuksina, kokivat ihmiset samalla myös Jumalan läheisyyden. Nyt kysytään, jos yleensä edes kysytään: ”Missä Jumala oli, kun talot sortuivat?”

Mikä entisistä ajoista on jäänyt jäljelle, on pelko, ja myös voimattomuuden tunne, yksinäisyys: ”Minut on jätetty oman onneni varaan”. Ihminen kokee oman kohtalonsa, ja samalla aavistuksen itsenäisyydestään.

Onko tässä pelon, voimattomuuden ja yksinäisyyden maailmassa tilaa ylösnousemukselle, vai jääkö pääsiäisen tapahtuma historian menneisyyteen? Miten ylösnousemus 2000 vuotta sitten oli mahdollinen? Ihmettä edelsi haava, maa järisi pitkäperjantaina ja vielä sunnuntaiaamun varhaisina tunteina ennen auringon nousua. Maan haavaan virtasi veri Kristuksen haavoista. Ja Hän lahjoitti haavoitetun ruumiinsa maalle, tälle meidän elämämme perustalle, lahjoittaakseen siten koko ihmiskunnalle uuden elämän.

Meidän haavoitetussa sielussamme, meidän yksinäisyydessämme ja pelossamme on ylösnousemuksen maaperä. Sielustamme kumpuavassa rukouksessamme voimme kokea Jumalan läheisyyden, me voimme kokea Hänet, joka ylösnousemuksessaankin kantaa ihmisten haavat. Hän tuntee meidän haavamme, Hän tuntee meidät. Ja kutsuu meitä nimeltä ja johtaa meidät ulos, vapauteen – meidän itsenäisyydessämme.