Blogi – Kristiyhteisö

Kirje Sardeksen seurakunnalle (Apk. 3,1-6)

Raamattu on vuosisatojen kuluessa käännetty monille eri kielille ja sitä on painettu enemmän kuin mitään muuta kirjaa. Kukaan ei tiedä miten monta miljardia kertaa. Näin ovat myös Johanneksen ilmestyksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle levinneet kaikkialle maailmaan.

Kun me tänään saamme vastaanottaa kirjeen Sardeksen seurakunnalle, ei kirje tunnu ikivanhalta vaan on ajankohtainen juuri meidän ajallemme: ”Sinusta sanotaan, että sinä elät ja oletkuitenkin kuollut. Herää ja vahvista sitä mikä vielä on jäljellä sinusta, joka myös muuten kuolisi.”

Hengettömäksi muuttunut kulttuurimme uhkaa tukahduttaa sen, mikä meissä on todella inhimillistä, tiedon meidän omasta ja maailman henkisestä alkuperästä. Kirjeessä sanotaan: ”Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas ja yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.”

Kun ihminen kuolemassa astuu henkiseen maailmaan, sanotaan että hän astuu ajasta ikuisuuteen. Mitä tapahtuu silloin kun henki astuu maalliseen maailmaamme. Kun ikuinen koskettaa ajallista, katoavaista. Näin tapahtuu varmasti joka päivä, vaikka emme sitä useimmiten huomaakaan. Tämä meidän ihmisten pitäisi taas oppia kuulemaan ja näkemään tämän miten henki vaikuttaa elämässämme; meidän itsemme ja kanssaihmistemme kautta.

Ihmisen vihkitoimituksen sakramentti on tie hereillä olemiseen ja sielun vahvistamiseen. Vihkitoimituksessa ikuisuus ja ajallinen, Jumalan ja ihmisten maailma kohtaavat ja yhdistyvät. Kristus toteuttaa tämän yhdessä meidän kanssamme. Hän antaa meille oman rauhansa niin, että se mikä ajallisessa on uhrattu voi muuttua ikuiseksi lääkkeeksi.

Rikas mies Lasarus-Johannes

Luukas 18; 18-34

Kun opetuslapset olivat vasta suuren tehtävänsä alkutaipaleessa, oli heissä kuitenkin jo herännyt aavistava, tulevaisuuteen suuntaava luottamus henkiseen, Jumalan läsnäoloon. He olivat lähteneet seuraamaan Häntä, joka oli kutsunut heidät luokseen. ”Tulkaa, niin näette”, oli Hän sanonut heille, kun he olivat kysyneet, missä Hän asuu. Kristuksen sanat: ”Seuraa minua!” olivat löytäneet tien heidän sydämeensä, ja niin heistä oli tullut Kristuksen opetuslapsia. Yksi heistä, hän, joka on tämän kertonut, oli Lasarus-Johannes, rikas ja vaikutusvaltainen henkilö Israelin kansan keskuudessa. Kun hän kirjoittaa Johanneksen evankeliumin, oli jo tapahtunut paljon, myös hänelle itselleen. Omaisuudesta luopuminen oli varmasti yksi suurimpia ponnistuksia hänen tiellään kohti suurta vihkimystapahtumaa. Niin kuin Kristus hänelle sanoo: ”Yksi on sinulta vielä tekemättä, että voit astua hengen maailmaan.” Ja kun tämä on tapahtunut, Kristus ohjaa hänet, Lasaruksen kuolemaan ja kuolemasta takaisin elämään. Kristuksen vihkimä Lasarus-Johannes kuvaa itse tämän evankeliuminsa 11. luvussa.

Isä Meidän rukouksen ensimmäinen pyyntö alkaa sanoilla: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, ja rukous jatkuu: ”ja tapahtukoon Sinun tahtosi”. Näillä sanoilla me avaamme itse portin Jumalan valtakunnalle, taivasten valtakunnalle astua sydämeemme. Ja me siirrämme oman tahtomme sivuun tehdäksemme tilaa Hänen tahdolleen, Hänen rakkaudelleen, myötätunnolleen ja anteeksiannolleen. Sillä Kristus on omalla uhriteollaan tehnyt sen mahdolliseksi, että uusi maailma voi syntyä, Jumalan valtakunta ihmisten keskuudessa.

Se mikä ihmiselle yksin on mahdotonta, on mahdollista yhdessä Jumalan kanssa. Mutta meillä ihmisillä on kuitenkin Jumalan valtakunnan rakentamisessa aivan ratkaiseva osa. Ei ole niinkään merkitystä, olemmeko vahvoja tai heikkoja, tai onko meillä vähän tai paljon omaisuutta. Olennaista on, että olemme jo aloittaneet opetella luopumista ja lahjoittamista, ja olemme valmiit lähtemään liikkeelle. Mitä Kristus sanookaan: ”Jaa, tule ja seuraa minua!”

Tätä kaikkea me harjoittelemme, kokoontuessamme alttarin äärelle. Ja me kuljemme kohti elämää, ikuista ihmisen todellista elämää – Jumalan valtakunnan asukkaina.

Kolme syntymää

Ihmiskunnan menneisyydestä nousee esiin monia myyttisiä hahmoja ja tapahtumia. Eri uskonnoilla on ollut omia luomiskertomuksia ja puolijumalia, kuten suomalaisten Väinämöinen. Syntiinlankeemus ja vedenpaisumus ovat valtavia myyttisiä kuvia Vanhassa testamentissa. Myyttisiä tapahtumia ja henkilöitä ei kuitenkaan sidota tarkasti aikaan. Kuvat ovat ajattomia, ajalta ennen aikaa. Ne ovat myyttisiä kuvia.

Kristikunta viettää joulua kahden suuren kuvan, kahden syntymän merkeissä. Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksissa on paljon samanlaista: Maria ja Josef, Betlehem ja Nasaret, mutta myös paljon erilaisuuksia.

Luukas kertoo paimenista ja suuresta taivaallisesta ilmestyksestä, joka johtaa paimenet Jeesus-lapsen luo Betlehemin talliin. Matteus taas kertoo tietäjä-kuninkaista, jotka kirkas uusi tähti johtaa Betlehemissä olevaan taloon Jeesus-lapsen luo.

Yhteistä molemmissa evankeliumeissa on, että syntymät liitetään aikaan ja paikkaan mainitsemalla historiallisia henkilöitä, tapahtumia ja kaupunkeja. Luukas puhuu keisari Augustuksesta ja verollepanosta ja Matteus kertoo juutalaisten kuninkaasta Herodeksesta Jerusalemissa.

Joulun syntymät liittyvät konkreettisesti osaksi ihmiskunnan historiallista kehitystä, ne eivät ole vain myyttisiä kuvia. Maanpällistä todellisuutta on myös molempiin joulukertomuksiin liittyvä kodittomuus ja suojattomuus. Luukkaan evankeliumin Maria ei löydä paikkaa missä synnyttää vaan joutuu tyytymään kylmään talliin ja Matteuksen pyhä perhe pakenee Herodeksen vihaa ja Betlehemin lastenmurhaa Egyptiin. Tiedämme, että tämä on ollut ja on monien ihmisten, äitien ja lasten osana myös tänäänkin.

Kaksi syntymää Betlehemissä johtavat tulevaisuuteen. Kun kolmekymmentä vuotta on kulunut liittyy mukaan kolmaskin syntymä kun Kristus-henki Jordanilla asettuu Jeesuksen olemukseen. Ja niin osoittautuu, että kolme syntymää on yksi kokonaisuus, josta tulee esiin uusi ihminen. Kristus Jeesuksen myötä syntyy uusi tulevaisuuden ihminen. Valo ja ilo, jotka paimenet ja tietäjät kokivat loistivat tulevaisuudesta

Jos valon lapsi tänäkin jouluna saa syntyä sydämessämme on se lupaus tulevaisuudesta. Vaarat uhkaavat tänäänkin niin kuin silloin 2000 vuotta sitten, mutta luottakaamme siihen, että sydämemme valo loistaa maailman pimeyteen, sillä meidän hyvään tahtoomme liittyvät kaikki valoisat hengen maailmat. Kristus on sanonut: ”Minä olen maailman valo.” Hän elää sydämessämme nyt ja myös tulevaisuuden jokaisena päivänä.

Harri Salmisto

Joulu – kahden syntymän juhla

”Minä olen todellinen viinipuu…” (Johannes 15)

Johanneksen evankeliumin 15. luvussa kerrotaan todellisesta viinipuusta, joka syntyy, kun viiniköynnöstä hoidetaan oikealla tavalla. Erityisesti evankeliumissa puhutaan hedelmistä, niin viinipuun hedelmistä kuin muistakin hedelmistä. Tähän vuodenaikaan on vielä kaukana edessäpäin se aika, kun hedelmät täällä pohjolassa alkavat kypsyä. Kevät on enemmänkin siementen aikaa, jokainen viljelijä on jo varmasti hankkinut siemenet, jotka hän aikoo kylvää maahan hedelmiä tuottamaan. Hedelmät ja siemenet kuuluvat yhteen. Siemenen tärkein tehtävä on tuottaa hedelmiä ja hedelmän tärkein tehtävä on tuottaa siemeniä. Tässä kiertokulussa toteutuu kasvin elämä.

Ihminen ei ole kuin kasvi, mutta mekin tuomme mukanamme siemeniä ja kannamme hedelmää. Meistä jokainen on aikanaan laskeutunut valon valtakunnasta tänne maan päälle. Mukanamme me olemme tuoneet monenlaisia siemeniä elämäämme varten: taipumuksia, lahjakkuutta, perimämme ja kohtalomme.

Usein ajatellaan, ettei ihminen voi täältä maan päältä ottaa mukaansa mitään, kun hän aikanaan kulkee kuoleman portista. Kuitenkin hän ottaa mukaansa kokemukset kaikesta, mitä hän on kohdannut elämänsä aikana: lukemattomia ihmiskohtaamisia, pettymyksiä ja onnistumisia, lapsuuden ja nuoruuden kehityksen sekä oppimisen vaiheen kuten myös vanhuuden lakastumisen ja luopumisen.

Kaikki ihmissuhteet ja kohtaamiset eivät ole helppoja, asioita jää aina kesken tai selvittämättä. Mutta erityisesti rakkaudelliset siteet säilyvät edelleen ja myös vahvistuvat. Kun ihminen kerran kulkee kuoleman portista, hän kulkee kohti tulevaisuutta ja siihen tulevaisuuteen hän ottaa mukaansa menneen elämänsä hedelmät, muokatakseen siten omaansa ja maan kehitystä henkenä henkien kanssa.

Ja kun kerran palaamme, tuomme mukanamme uudet siemenet.

Minä olen hyvä paimen (Joh 10)

Katastrofit ovat aina herättäneet suurta pelkoa ihmisissä, oli sitten kyse luonnonkatastrofeista tai ihmisten aiheuttamista. Jo Vanhassa Testamentissa on lukemattomia kertomuksia suurta pelkoa herättäneistä tapahtumista. Eikä tilanne ole nykyään sen kummempi. Kokemus omasta voimattomuudesta on vahva. Mutta jotain on muuttunut ihmisen suhteessa katastrofeihin viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikaisemmin suuret luonnonmullistukset, sodat sekä sairaudet koettiin Jumalan rangaistuksina. Jumala ”piiskasi” ja ”kuritti” ihmistä johdattaakseen hänet siten oikealle tielle, ja herättääkseen hänet huomaamaan jumalallisen vallan.

Mutta kukapa enää kokee maanjäristyksiä tai sotia Jumalan rangaistuksina. Enemmänkin ne ovat ihmisen aikaansaamisia, ihminen rankaisee siskojaan ja veljiään. Kuitenkin silloin, kun onnettomuudet koettiin Jumalan rangaistuksina, kokivat ihmiset samalla myös Jumalan läheisyyden. Nyt kysytään, jos yleensä edes kysytään: ”Missä Jumala oli, kun talot sortuivat?”

Mikä entisistä ajoista on jäänyt jäljelle, on pelko, ja myös voimattomuuden tunne, yksinäisyys: ”Minut on jätetty oman onneni varaan”. Ihminen kokee oman kohtalonsa, ja samalla aavistuksen itsenäisyydestään.

Onko tässä pelon, voimattomuuden ja yksinäisyyden maailmassa tilaa ylösnousemukselle, vai jääkö pääsiäisen tapahtuma historian menneisyyteen? Miten ylösnousemus 2000 vuotta sitten oli mahdollinen? Ihmettä edelsi haava, maa järisi pitkäperjantaina ja vielä sunnuntaiaamun varhaisina tunteina ennen auringon nousua. Maan haavaan virtasi veri Kristuksen haavoista. Ja Hän lahjoitti haavoitetun ruumiinsa maalle, tälle meidän elämämme perustalle, lahjoittaakseen siten koko ihmiskunnalle uuden elämän.

Meidän haavoitetussa sielussamme, meidän yksinäisyydessämme ja pelossamme on ylösnousemuksen maaperä. Sielustamme kumpuavassa rukouksessamme voimme kokea Jumalan läheisyyden, me voimme kokea Hänet, joka ylösnousemuksessaankin kantaa ihmisten haavat. Hän tuntee meidän haavamme, Hän tuntee meidät. Ja kutsuu meitä nimeltä ja johtaa meidät ulos, vapauteen – meidän itsenäisyydessämme.

Helsingin kevätohjelma

2024 Kevät ohjelma Lataa

Helsingin kevätohjelma

Myyjäiset Helsingissä 9.3.

myyjäiset Lataa

Näenkö lähimmäiseni kultaisen kruunun

Kun joulu nyt vaihtuu epifaniaksi, kääntyy katseemme ihmisen kuninkuuteen. Mutta mitä tarkoittaa kuningas meidän ajassamme. Lyhyesti voi vastata, että kuningas on se, joka kohtelee toisia ihmisiä myös kuninkaina. Kuninkuus merkitsee tänä päivänä ihmisen koskemattoman arvon puolustamista. Sitä että kannustaa lähimmäisensä ainutlaatuisuutta, samalla, kun itse kantaa omaa ihmisarvokkuuttaan ylväästi, ja välttää vajoamasta oman tasonsa alapuolelle.

Kuningas on se, joka näkee lähimmäisellään kultaisen kruunun – mikä ei ole suinkaan helppoa.

Sillä kruunu on raskas kantaa, emmekä siksi kanna sitä mielellämme päässämme emmekä ajatuksissamme. Usein kätkemme kruunumme toisilta ja myös itseltämme. Joku kantaa kruunua huomaamattomasti kädessään, toinen taas on neuvottomana laskenut sen jalkojensa juureen lattialle.

Mutta riippumatta siitä, miten värittömältä tai arkipäiväisen harmaalta ihminen vaikuttaakin, on hänellä kuitenkin aina jossain loistava kultakruunu, joka osoittaa, että me kaikki olemme kuninkaan lapsia elämän tiellä matkalla kruunajaisiin. Sen vuoksi ansaitsee jokainen ihminen olosuhteista riippumatta tulla kohdatuksi kuninkaallisesti.

Kuninkaallinen ihmisessä tietää, että kohtalon kutsuessa ei ole häpeällistä nöyrästi palvella, vaan se on jopa välttämätöntä. Samoin tietää kuninkaallinen meissä, mitä on oikein käytetyn vallan ja johtajuuden arvo ja merkitys. Se suojaa heikkoja ja tarvitsevia ja muuttuu hyvää tekeväksi oikeudenmukaisuudeksi.

Kolmen kuninkaan juhla-aika muistuttaa meitä, että meidät on luotu kuninkaiksi turvaamaan ja suojelemaan elämän järjestystä maan päällä ihmisiä, eläimiä ja luontoa varten.

Yhteiskunnassa, jossa ihmisarvoa usein poljetaan, avaa ajatus kuninkaasta uuden näkökulman elämään. Se antaa meille rohkeutta ja luottamusta, jotta voimme joulun unen jälkeen herätä toivontäyteiseen arkipäivään tietoisena ihmisyydestämme ja sen mittaamattomasta arvosta ja kuninkaallisesta kutsumuksesta. Kutsumus, jonka meille on lähettänyt Kuninkaiden Kuningas Kristus Jeesus. Hänen kuninkuudestaan saamme aavistuksen joka kerta, kun katsomme alttaria, ristiä tai kuuntelemme evankeliumin sanaa. Kristus johtotähtenämme antaa meille suunnan ja voimme arvokkaasti ottaa harteillemme kuninkaalliset sitoumuksemme uuden vuoden alkaessa.

Ylwa Breidenstein

Käännös Harri Salmisto ja Tuula Huhtala-Salmisto