Passio

Kerran puut lähtivät voitelemaan itselleen kuningasta. Ne sanoivat oliivipuulle: Ryhdy sinä meidän kuninkaaksemme! Mutta oliivipuu vastasi niille: Lakkaisinko tuottamasta hienoa öljyäni, josta minua ylistävät jumalat ja ihmiset, nousisinko huojumaan toisia puita ylempänä?

Sitten puut sanoivat viikunapuulle: ”Tule meidän kuninkaaksemme!” Mutta viikunapuu ei halunnut luopua makeista hedelmistään. Myös viiniköynnös ei halunnut luopua hedelmistään, jotka tekevät jumalat ja ihmiset iloisiksi.

Sitten kaikki puut sanoivat orjantappuralle: ”Tule, ryhdy sinä kuninkaaksemme!” Orjantappura vastasi puille: ”Jos vilpittömästi tahdotte voidella minut kuninkaaksenne, tulkaa etsimään suojaa varjostani. Jos ette tahdo, orjantappurasta lähtee tuli, joka polttaa Libanonin setrit.”

Tämän fabelin voi lukea Vanhasta Testamentista sen Tuomareitten kirjasta.

Orjantappurasta punottiin sitten kruunu, joka asetettiin uuden ihmiskunnan kuninkaan päähän. ”Sotilaat veivät Jeesuksen maaherran hallintopalatsin sisäpihalle ja kutsuivat koolle koko sotaväenosaston. He panivat hänen harteilleen purppuranpunaisen viitan ja väänsivät orjantappurasta kruunun ja asettivat sen hänen päähänsä.”

Kruunu on tuhansien vuosien ajan ollut kuninkuuden, kuninkaallisen arvon merkki, symboli. Se kohottaa kantajansa pään korkeammalle, tekee hänet muita suuremmaksi. Kruunu on merkkinä siitä, että kruunatun todellinen valtakunta on koreammassa maailmassa, siihen hän on ikuisesti liittynyt. Kruunun kantajalla on kykyjä, joita muilla ei ole, yliluonnollisia kykyjä.

  • Kruunu, kullasta valmistettu, jalokivin koristeltu, kohti taivaita avautuva, on merkkinä kuninkaallisesta arvosta ja kuninkuudesta. Jo varhaisina aikoina, itäisessä, aasialaisessa kulttuurissa merkitsi kruunu ihmiskehityksen korkeinta astetta.

Myös ne itäisistä maista Betlehemiin saapuneet pappiskuninkaat kantoivat kukin päässään kruunua. He, joiden hallussa oli korkein viisaus, olivat lähteneet osoittamaan kunniaa vastasyntyneelle korkeimman kuninkaalle, ja antoivat hänelle kalliita lahjoja.

Mutta tiesivätkö nuo viisaat miehet, millaisella kruunulla uusi kuningas kerran tultaisiin kruunaamaan? Ja että hänen ”kruunajaisissaan” ei laulettaisikaan ylistyslauluja vaan pilkkalauluja?”

Orjantappurakruunu päässään naulitaan Kristus ristille. Vain muutamat ihmiset tunnistavat hänen kuninkuutensa. Jumalallinen hänessä, joka ristille on ripustettu, on ihmissilmiltä peitossa. Hänellä ei ole kultaista kruunua vaan maallinen piikkikruunu päässään. Hänen hahmonsa ilmentää täydellistä voimattomuutta, alistumista, nöyryyttä pilkkaajiensa edessä. Tämän ovat monet keskiaikaiset taiteilijat kuvanneet. Erityisen vahvasti ihmiskärsimys, myös ihmissielun kärsimys tulee esiin Matthias Grünewaldin neljässä maalauksessa, jotka kuvaavat ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Grünewaldin maalauksia voi jopa sanoa hyvin moderneiksi kuviksi, sillä niissä ilmenee vahvasti tämän meidän aikamme toivottomuus ja näköalattomuus.

Kruunu, joka aikaisemmin oli ollut merkkinä siitä, että sen kantaja on jumalan vallan edustaja maan päällä, ja kansansa hallitsija, oli nyt muuntunut ihmisen täydellisen voimattomuuden merkiksi. 

Matthias Grünewaldin Isenheimin alttaritaulussa ristiinnaulittu Kristus kantaa julmaa piikkikruunua päässään, mutta kun hänet on laitettu hautaan, on piikkikruunu maassa hänen vierellään. Ja kun pääsiäisaamu koittaa, ovat piikkikruunun piikit muuttuneet kirkkaina loistaviksi säteiksi. 

Kristus voitti tämän maan ruhtinaan, ja on punonut meidän jokaisen kruunuun jumalallisen valon säteet.

”Ja minä näin: Katso, valkoinen pilvi. Ja pilven päällä Ihmisen Pojan kaltainen, ja hänen päässään kultainen kruunu…”

Jokainen ihminen voi olla valon todistaja

Aamun ensimmäisen auringonsäteen taika on ihmeellinen, se kutsuu esiin värien maailman. Ja kaikki mikä oli juuri vielä ollut hämäryyden harson peitossa, selkeytyy muodoiksi, tunnistettavaksi. 

Kun Johannes kastoi ihmisiä, heidän oli oltava niin kauan veden syvyyksissä, että päivänvalo ja päivätietoisuus katosi hetkeksi. Mutta samalla heille ilmestyi toinen valo, he tulivat tietoisiksi oman sielunsa väreistä ja varjoista. Kaikki sielun kätköissä ollut tuli esiin. 

Mitä silloin Jordanilla oli kaste, voi meille olla RIPIN sakramentti. Ripissä Jumalan valo loistaa meille. Me uhraamme omat ajatuksemme ja annamme jumalallisuuden vaikuttaa meissä – tehtävä, jonka rippi meille antaa opittavaksi. Kun päästämme irti, luovumme omasta, omista ajatuksistamme, mielipiteistämme, vapautuu meille mahdollisuus tarkastella ja harkita omaa tilannettamme, ja jopa opittuja arvojamme, omaa arvomaailmaamme uusin silmin ja mielin. Meillä on mahdollisuus muuntumisen.

Rippi antaa meille myös toisen tehtävän: ”oppia vastaanottamaan oma tahtomme Jumalan armosta”. Meitä kehotetaan oppimaan sekä uhraamaan että vastaanottamaan. Näin meidän tahtomme ja Jumalan tahto kohtaavat, rakkauden taikavoima astuu sydämeemme, rakkaus Jumalaan ja kaikkiin ihmisiin. Rakkaudessa sielumme liittyy yhteen valon lahjoittajan, valon luojan kanssa. 

Artikkeli on julkaistu Kristiyhteisö lehdessä 2/2019

Passion aika

Hyvä Kristiyhteisö,

Passion aika valmistaa meitä aina uudelleen – joka vuosi – kohtaamaan sen, mitä Kristiyhteisön uskontunnustuksessa nimitetään ristinkuolemaksi.

Ihmisruumiin yksi suurimmista salaisuuksista ja viisauksista on sen ristin muoto. Risti on annettu meille jumalallisena lahjana, ihmisen muodoksi.

Ihmismuodon, ristin muodon, otti itselleen kerran myös Jumalan Poika, Kristus. Hän tuli ihmiseksi ja kuoli ihmisristillä. Myös me kuolemme ristillä, sillä jonka aikojen alussa olemme jumalilta lahjaksi saaneet, ja jota edelleen kannamme mukanamme, syntymän hetkestä lähtien. Noin vuoden ikäisenä me nostamme sen pystyyn kantaaksemme sitä mukanamme läpi koko maisen elämämme. 

Näin meidät on aikojen alusta asetettu taivaan ja maan väliin, ihmisminän ja maailman väliin. 

Mutta: MIKSI Kiristus Jeesus kuitenkin ”kärsi ristinkuoleman” jos me edelleenkin kannamme itsessämme jo aikojen alussa lahjaksi saamamme ristiä?

Se mikä oli ennen ihmisruumiissa jumalallisena tarkoituksena, kuoli ristillä. Jotta se voisi uudelleen tulla eläväksi meidän sielussamme. Meidän omasta vapaasta tahdostamme. 

Kun me Ihmisen vihkitoimituksessa piirrämme kolme pientä ristiä otsallemme, leuallemme ja sydämen alueelle, me tavoitamme olemassaolossamme jotain uutta. Ajatuksin, tuntein ja tahtoen me voimme näin itsessämme tiedostaa – rakkautta osoittaen ja elävöittäen sen, mikä on meidän tehtävämme ihmisinä. Yhteyden luojina taivaan ja maan välille, ihmisminän ja maan välille. 

Niin, niin olkoon.