Huutavan ääni erämaassa

Kuluneen vuoden aikana on järjestetty mielenosoituksia ilmaston ja ympäristön suojelemiseksi. Aloitteiden takana ovat olleet varsinkin nuoret ihmiset, ja he ovat vakavissaan.

Tätä taustaa vasten ei ole niinkään hämmästyttävää, että kesäkauden, kukkeimman vuodenajan, ainoaa suurta kristillistä juhlaa vietetään Johannes Kastajan nimissä. Tämä ”huutavan ääni erämaassa” on vetäytynyt erakoksi autiomaahan. Lähemmäksi ”luontoa” kuin hän tuskin kukaan meistä voi päästä. Kamelinnahkaan puetun miehen kerrotaan asuneen luolassa ruokanaan heinäsirkat ja villihunaja. Kansa vaeltaa autiomaahan häntä kuullakseen. 

Hänen sanomansa on ankara, häntä ei todellakaan voi kuvata lempeäksi, nöyräksi tai pidättyväiseksi. Hänen liekehtivällä sanomallaan on kosmiset mittasuhteet. Kun hän kutsuu kirjanoppineita kyykäärmeen sikiöiksi, hän ei suomi niinkään heidän inhimillistä riittämättömyyttään. Tässä on kyse jostakin suuremmasta kuin ainoastaan ihmisen onnesta tai menestyksestä. Hänen liekehtivien sanansa – kuten toreillamme mieltä osoittavien nuortemme – kohteena ovat, vesi ja ilma ja kaikki, mikä elää maan päällä, ihminen mukaan lukien.

Monen mytologian mukaan ihmisen ensisijainen tehtävä maan päällä on huolehtia luomakunnasta, olla eräänlainen puutarhuri jumalten palveluksessa. Raamattu ei ole tästä poikkeus. Jumala toteaa heti alkuun ihmisen olevan ”kuin me (jumalat), jotka voimme erottaa hyvän ja pahan”. Tähän luottaen meille annettiin maa hoidettavaksemme. Me tiedämme, kuinka huonosti olemme siinä onnistuneet. Siksi ääni erämaassa huutaa meillekin: Muuttakaa mielenne.

Hän käy hyvin kaikkien niiden suojelijasta, jotka ajassamme tahtovat ottaa vastuuta yhteisestä kodistamme. 

Lars Karlsson
Artikkeli on julkaistu Kristiyhteisö lehdessä 2/2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *