Lahti

Ihmisen vihkitoimitus toimitetaan Lahden Sylvia-talolla mainittuina päivinä, alkaen klo 10.00 ja sen jälkeen Lastenkirkko klo 11.10.

Tilinumero
Lahden seurakunta:
Nordea FI53 2435 1800 1276 71
(tukimaksun viite: 1300)

Lahden seurakunnan ohjelma

Kouvolan evankeliumipiiri: katso https://kristiyhteiso.fi/seurakunnat/kouvola/

Sunnuntai13.9.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
klo 11.45Esitelmä Pekka Asikainen:
Friedrich Spee – Omantunnon
ääni 30-vuotisen sodan ajalta.
Keskiviikko23.9.klo 15.00Evankeliumipiiri MeaMannassa
Keskiviikko7.10.klo 15.00Evankeliumipiiri MeaMannassa
Sunnuntai11.10.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
Keskiviikko21.10.klo 15.00Evankeliumipiiri MeaMannassa
Lauantai24.10.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
Keskiviikko4.11.klo 15.00Evankeliumipiiri MeaMannassa
Lauantai14.11.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
klo 12.00Suomen Kristiyhteisön syyskokous
Sylvia-talolla
Keskiviikko18.11.klo 15.00Evankeliumipiiri MeaMannassa
Sunnuntai22.11.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
Sunnuntai6.12.klo 10.00Ihmisen vihkitoimitus
klo 11.45Lahden seurakunnan syyskokous
Kaakonkulman toinen kesäkirje Kolminaisuuden ajalle 15.8.2020

”Älkää arvostelko kanssaihmisiänne ankarasti ja rakkaudettomasti, ettei teitäkin arvosteltaisi samoin; älkääkä tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi. Millä mitalla te mittaatte, sillä myös teitä mitataan. Miten voit huomata roskan veljesi silmässä etkä huomaa halkoa omassa silmässäsi? Ja miten voit sanoa veljellesi: ’Annas, kun otan roskan silmästäsi’ ja katso, halko on omassa silmässäsi! Sinä tekopyhä teeskentelijä, joka harjoitat itsepetosta, vedä ensin halko omasta silmästäsi, ennen kuin tarjoudut poistamaan roskaa veljesi silmästä!

Älkää tarjotko pyhiä sisältöjä typeryksille älkääkä arvokkaita helmiä ymmärtämättömille, etteivät he polkisi niitä lokaan ja repostelisi teitäkin hajalle!

Anokaa ─ ja teille ennetaan!
Etsikää ─ ja te löydätte!
Kolkuttakaa ─ ja teille avataan!

Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Kuka teidän joukostanne on sellainen, jolta poika pyytää leipää ja te annatte hänelle kiven? Tai jos hän pyytää kalaa, niin hänelle annetaankin käärme? Jos siis te, joiden osana on ollut lankeaminen hyvyydestä, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, osaa lahjoittaa anoville hyviä antimia? Siis kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää se myös heille! Sillä se on lain ja profeettain kirjoitusten ydin.

Tulkaa sisälle kapeasta portista! Sillä avara on portti ja helppokulkuinen se tie, joka viettelee vahinkoon, ja monet ajautuvat sinne. Miten ahdas onkaan portti ja miten vaikeakulkuinen se polku, joka johtaa todelliseen elämään – ja harvat sen löytävät.” (Matt. 7: 1 – 14.)

Hyvät Kaakonkulman kristityt!

Vuorisaarnan viesti on totuudellisuudessaan karu. Siinä ei saivarrella eikä etsitä syitä tai oikeutuksia toisen ihmisen arvostelulle. Ei ole pienintäkään oikeutettua syytä arvostella kanssaihmisiä, vaikka kuinka tekisimme sen totuuden nimissä! On pakko kysyä: täytyykö meidän hyväksyä ilmiselvä valheellisuus ympärillämme? Emmekö saa sanoa ääneen, että tuo ja tuo seikka ei lainkaan pidä paikkaansa? Eikö sekin ole epärehellistä itsepetosta, että hyväksymme puolitotuudet ja vaikenemme, suojellaksemme itseämme tai muka ”suojellaksemme” lähimmäisiämme? Uskon, että moni meistä on kokenut ja kokee tuon ristiriitaisen tilanteen ja on joutunut kamppailemaan itsensä kanssa.

Onko valheellisuuden paljastaminen sitä ”ankaraa arvostelua”, josta Vuorisaarnassa varoitetaan? Eikö ole parempi, että totuus tehdään selväksi jo täällä maan päällä, ettei se paljastu asianomaiselle vasta kuoleman jälkeen? Voimme tarkastella myös itseämme: onko halko huomaamatta työntynyt omaan silmäämme? Jos arvostelemme lähimmäisiämme, totuuden nimissä, tapahtuuko se puhtaasti, ilman pienintäkään vilppiä vai pyrimmekö kohottamaan omaa arvoamme? Miten voimme toimia omasta totuudentunnosta käsin siten, että emme halua itsellemme mitään?

Erään kollegani työpöydän yläpuolella olen nähnyt seuraavan sitaatin: ”Totuus on harvoin puhdas – eikä koskaan yksinkertainen.” Hätkähdin luettuani sen. Jatkammeko itsemme ruoskimista: Saatan tuntea salaista vahingoniloa, kun tiedän lähimmäiseni heikkouksista ja vielä suurempaa nautintoa siitä, että minulle on suotu armo ja autuus kertoa tuota totuutta myös muille. Olenko siitä jopa kiitollinen? Vakava kysymys nousee esille: mitä tosiasiassa tapahtuu parjatessani toista ihmistä, välittäessäni ympäristööni kielteisiä asioita lähimmäisistäni tai jopa minulle uskottuja luottamuksellisia seikkoja?

Tästä asiasta Rudolf Steiner on puhunut Helluntai-esitelmässään Kölnissä 9.6.1908 pääpiirteissään näin: Kaikki teeskentely, valheellisuus ja toisen henkilön parjaaminen ovat sielun ja minuuden tapahtumia ja vaikuttavat aina fyysiseen ja eteeriseen ruumiiseen saakka siten, kuin sinetti olisi painettu sulaan kirjelakkaan: fyysiseen ruumiiseen jää siitä jälki! Kun ihminen öisin jättää fyysisen ja eteerisen ruumiinsa, silloin jäljet ovat näkyvissä. Ihmisen nukkuessa henkisestä maailmasta laskeutuu olentoja, jotka löytävät nuo jäljet. Fyysiseen ruumiiseen painautuneet jäljet poikkeavat henkisten olentojen korkeasta laadusta ja vaikuttavat siten, että osa henkisistä olennoista putoaa alkuperäisestä ympäristöstään alkaen elää itsenäistä elämää näiden kahden maailman välillä. Ne ovat hyvin lähellä meidän aistimaailmaamme ja kansoittavat tilavuuden maailmaa. Ne ovat olentoja, jotka jarruttavat ihmisen kehitystä ja huonontavat suotuisaa kehityksen ilmapiiriä. Valehtelulla, teeskentyllä ja epärehellisyydellä ihminen itse luo nämä olennot, jotka ovat tietynlaisia luonnon olentoja! Ihmiskunnan on tärkeää saada tietää, mitä aiheuttavat henkisessä ilmapiirissä valhe, tekopyhyys, teeskentely ja panettelu.

Myös eteerinen ruumis kärsii moraalittomista teoista, kuten yhteisöllisellä, sosiaalisella alueella tapahtuvasta epäoikeudenmukaisuudesta, vääränlaisista rangaistuksista ja niin edelleen. Myös sellainen irrottaa henkisten olentojen joukosta osan, joka sitten ilmenee ihmisten parissa aaveina ja kummituksina. Ihmisten tulisi olla huolellisia perustaessaan sosiaalisia laitoksia ja instituutioita, jottei tällaisia olentoja syntyisi. Astraalimaailmassa tapahtuu vastaavanlaista. Kuvitelkaamme, että on kaksi ihmistä, joilla on toisistaan poikkeavat mielipiteet. On hyvin yleistä, että toinen yrittää ylipuhua toisen, yrittää vakuuttaa oman näkemyksensä paremmuudesta ja erinomaisuudesta. On fanaatikkoja, jotka eivät voi olla tyytyväisiä, ennen kuin ovat pakottaneet toisen ihmisen omien mielipiteittensä kannattajaksi. Tässä tapauksessa molempien astraaliruumis kärsii vahinkoa: niihin imeytyvät pakottava ylipuhuminen ja vääränlainen vuorovaikutus. Mitä astraaliruumiiseen imeytyy, se aiheuttaa yöllä korkeiden henkisten olentojen irtoamisen omasta ympäristöstään ja muuttumisen olennoiksi, joita kutsumme demoneiksi. Näiden olentojen vaikutus on erityisen epäsuotuisa ihmisen kehitykseen. Ne täyttävät henkisen ilmapiirin ja estävät ihmistä kehittämästä omaa persoonallista näkemystä.

Kuvitelkaamme, miten paljon kahviloissa ja olutkolpakoitten ääressä tehdään syntiä tähän suuntaan! Siellä lietsotaan jatkuvasti voimia, jotka luovat demoneja. Nämä pujahtavat sitten ihmisen sieluun. Pakottamisen sijaan oma mielipide tulisi esittää siten, että toisessa ihmisessä heräisivät vapaudessa voimat, joiden turvin hän voi ymmärtäen joko hyväksyä tai olla hyväksymättä toisen näkemyksen. Näin Rudolf Steiner on puhunut Helluntaina 1908.

Kun tiedämme tekojemme ja puhumisemme seurauksista, silloin Mooseksen ”älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi” lakkaa olemasta pelkkä lain kirjain ja lause muuttuu todellisuudeksi. Silloin tiedämme syyt, miksi meidän tulisi luopua valheiden puhumisesta, pahan puhumisesta ja lähimmäistemme tuomitsemisesta.

On yksi laki ylitse muiden, ja sen turvin meidän on mahdollista karttaa karikoita. Se laki on rakkauden laki. Lukemattomia lauluja, runoja, kirjoja, näytelmiä ja oopperoita on kirjoitettu rakkaudesta. Vanhan Testamentin Korkeasta veisusta, nykyisestä Laulujen laulusta alkaen, aina keskiajan minnelaulajien rakkauden olemusta käsitteleviin runoihin saakka rakkauden olemusta on pyritty selvittämään. Vastauksen etsiminen ja löytäminen eivät nykyään enää ole vain filosofien ja runoilijoiden työtä, vaan jokaisen yksilön, jokaisen yksittäisen minuuden kutsumustehtävä.

Omana aikanamme on useita näkijöitä, joista monet ovat kokeneet rakkauden koko olemassa olevaa maailmaa kannattavana voimana, joka kuitenkin pakenee sanallista määrittelyä. Kokemukset rakkauden olemuksesta ovat syntyneet useimmiten kuolemanrajakokemusten yhteydessä. Silloin jokainen pieninkin elämän tapahtuma on avoimena silmien edessä, olipa kyseessä typerä käyttäytyminen, teeskentely, valheellisuus, itsekkyys, mutta tietenkin myös pyyteettömät teot. Itse Kristus ilmenee olentona, joka läpivalaisee rakkaudellaan meidän olemuksemme, ei tuomiten, vaan hyväksyen meidän salaisimmatkin tekomme ja niiden motiivit. Jo täällä maan päällä meidän olisi hyvä muistaa tämä niin sanottu ”viimeinen tuomio”, jossa kohtaamme Kristuksen. Emme kohtaa häntä ankarana tuomarina, vaan itse rakkauden olemuksena. Vain myötätuntoinen, rakkaudessa tapahtuva mielenkiinto toista olemusta kohtaan voi synnyttää tunteen: tuo toinen olemus on sukua minulle. Jos en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on, silloin kiellän myös itseni. Rakkaus luo sillan toiseen olemukseen, toisen arvostelu taas purkaa sen.

Kuulasta kypsymisen aikaa kaikille!
Pekka

Kaakonkulman ensimmäinen kirje kesäiselle kolminaisuuden ajalle 5.8.2020

Ja Jeesus lähti opetuslastensa kanssa Filippin Kesarean kyliin. Ja heidän tiellä kulkiessaan hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?” He vastasivat: ”Johannes Kastajan ja toiset sanovat Elian, toiset taas jonkun profeetoista.” Silloin Kristus kysyi omiltaan: ”Entä te, kenen te sanotte minun olevan?”

Silloin Pietari sanoi: ”Sinä olet Kristus.” Hän varoitti heitä puhumasta tästä kenellekään. Mutta sitten hän alkoi opettaa heitä kertomalla tulevasta ihmiskunnan kohtalosta, Ihmisen Pojasta ja siitä, miten tämän on kärsittävä enemmän kuin ihmiset tähän mennessä ovat voineet käsittää. Ja että seurakunnan vanhimmat, ylipapit ja oppineet tulevat syyttämään häntä, ja että hänet surmataan, ja että hän kolmantena päivänä voittaa kuoleman ja nousee ylös haudasta. Aivan avoimesti hän lausui tämän Sanan. Silloin Pietari veti hänet syrjään ja ryhtyi neuvomaan: ”Herra, säästä omiasi, älä salli sellaisen tapahtua sinulle!”

Mutta Jeesus kääntyi ja katseli edessään odottavia opetuslapsia. Pietarin lauseen hän torjui päättävästi ja sanoi Ihmisen vastustajalle, joka oli puhunut Pietarin suulla: ”Poistu! Väisty taakseni, Saatana; sinä et osaa ajatella Jumalan aivoituksia, vaan sinä ajattelet niin kuin ihmiset, ymmärtämättä Ihmisen Pojan kärsimystä ja ylösnousemusta ja niiden jumalallista tarkoitusta.”

Ja hän kutsui luokseen ihmisjoukot yhdessä opetuslasten kanssa ja puhui heille: ”Joka tahtoo minua seurata, hän kieltäköön alemman itsensä houkutukset, ottakoon kannettavakseen oman kohtalonsa ristin ja sitten seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa vain oman elämänsä kaikkine petollisine mielihaluineen, hän menettää sen. Mutta joka luopuu alemmasta elämästään minun vuokseni ja enkelten ilosanoman vuoksi, hän saa osansa minun katoamattomasta elämästäni. Sillä mitä ihmistä hyödyttää, että hän saa omakseen kaikki maailman valtakunnat rikkauksineen, mutta menettää sielunsa rauhan ja ikuisen elämän? Mitä ihmisen tulisi antaa lunnaiksi saadakseen sielulleen katoamattoman elämän? Joka häpeää minua ja minun Sanojani tässä uskottomassa ja hengentodellisuuden kieltävässä sukukunnassa, häntä myös Ihmisen Poika häpeää, kun Hän saapuu, ilmestyen Isänsä ja pyhien enkelten kirkkaudessa.” Ja hän jatkoi: ”Amen, totuuden sanon teille; täällä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan saapuvan voimassaan.” (Mark. 8: 27 – 38; 9: 1.)

Hyvät kaakonkulmalaiset!

Kesä on edennyt pelkästä kukoistuksesta ja kasvun ja kehityksen huumasta hedelmien kypsymiseen. Silloin ulkoinen luonto osoittaa vähitellen lakastumisen merkkejä, mutta antaa hedelmänsä, samalla itse kuoleentuen. Kypsymiseen ja hedelmien kantamiseen liittyy aina lakastuminen. Luonto osoittaa ajallisuutensa. Aikansa se elää, itää, kasvaa, kukkii ja kuolee, mutta lahjoittaa samalla hedelmänsä. Ihmisen tehtävänä on kiitollisuudella ottaa se vastaan.

Olemmeko tulleet ajatelleeksi, että luonnossa vaikuttava kasvun ja kehityksen voima on sama, joka myös ihmisen saa kehittymään, kasvamaan ja tuottamaan hedelmää? Sama kehityskasvun voima saa jopa eläkkeellä olevat ihmiset opiskelemaan laulua, sanskritia, kiinaa, posliinimaalausta, huonekalujen entisöintiä, veistoa tai kirjansidontaa.

Uuden oppimiseen liittyy aina vaivaa, tarvitaan uskomista mahdottomalta tuntuvan taidon omaksumiseen. Mutta vaiva myös palkitsee: uuden oppimiseen liittyy suuri ilo! Iloa saadakseen moni kirjoittaa runoja, näyttelee, laulaa, soittaa tai maalaa. Jo edesmennyt Helsingin seurakunnan pastorimme Britt Haglund oli taitava maalari, mutta myös batiikkien tekijä. Vielä vanhoilla päivillään hän maalasi hienoja akvarelleja. Olisiko myös meidän aika tarttua kynään, kitaraan tai siveltimeen ja alkaa luoda paperille sanoja, lauseita, ajatuksia, joita on kypsynyt kesän aikana?

CENSURA

Tyhjät sanat,
kuin kuolleet lehdet,
kelluvat
tummien syvien vesien
päällä.

Oikeat sanat,
iloiset välkkyvät kalat,
virran pyörteissä
parvina
uivat.
(Eeva-Riitta Karlsson)

Emme saa pelästyä, vaikka tällaisessa luomisessa meidän on luovuttava jostakin muusta, jota ehkä olemme pitäneet hyvinkin tärkeänä. Mikä meille on tärkeää? Tärkeintä? Onko tärkeintä se, mikä on vain ajallista, mikä kasvaa, kukoistaa ja kuolee pois? Onko uusi ryppy naamassa meille masennuksen aihe, jonka nykyajan huonot peilit meille totuutta vääristäen välittävät? Eikö noiden ryppyjen takana elä sielu ja sen voimana luova henki? Henki luo, ei rypyt, jotka ovat peräisin aineellisesta olemassaolosta. Silti nuo rypyt ilmaisevat sen elämän, joka uursi ne jäljikseen. Niistä tunnistamme ristin, jota meidän on kannettava, joka on maallinen vaiva, mutta myös luomisen ilo. Kun päätämme rohkeasti kääntää katseemme ulkoisesta lakastuvasta hengen luovaan, katoamattomaan maailmaan, huomaame, että elämä kantaa meitä. Luovan teon ei tarvitse olla ulkoista maailmaa mullistava ja näkyvä, se voi olla vaikka vain lyhyt tekstiviesti jollekin tutulle tai ystävälle. Jo näin pienessä luovassa teossa henki voittaa aineen, elämä kuoleman.

Parhain terveisin
Pekka

Juhannuksen ja keskikesän kirje kaakonkulmalaisille 5.7.2020

Ulkoisessa vuodenkierrossa elämme keskikesää. Kaikki kukkiva, kukoistava, tuoksuva väriloisto hiljalleen lakastuu ja luonnossa alkaa kypsymisen aika. Kasvimaailma on kurottautunut kohti taivaita. Kosmoksen voimat, aurinko, valo ja lämpö, ovat kutsuneet niitä maan pimeydestä ylös valoon, kohti korkeuksia. Tämä on kasvimaailman valvovaa unta. Ihminen sen sijaan, intoutuessaan kasvun ja kehityksen riemuun, laulaessaan ja tanssiessaan, antautuessaan kosmoksen vietäväksi, vaipuukin uneen ja hänen tietoisuutensa uinahtaa. Hänet valtaa kesäyön uni, Kesäyön unelma, kuten Shakespearen kuuluisan näytelmän varhaisempi nimi kuuluu. Tähän tulvivaan valoon nousee Johannes Kastajan valtaisa hahmo ja ”huutavan ääni”.

Juhannuksen aikarukouksessa kuulemme hänen nimensä kreikkalaisen muodon, josta erottuvat selvästi äänteet I – O – A. Äänteet ilmaisevat Johannes Kastajan sisäistä olemusta. Eläytymällä näihin äänteisiin voimme löytää seuraavanlaisia tunnelmia: I – johtaa kuin portaikkona suoraan ylös, kohti Isä-Jumalan hengenkorkeuksia, O – ympäröi hengenkorkeuksissa Isä-Jumalan lämmöllä, luovalla ja uudistavalla aineksella, A – puolestaan viittaa Kristus-Aurinkoon.

Kun näitä äänteitä mietiskelee, Marian tavoin liikuttelee sydämessään, voi oivaltaa näistä yhä uusia ja uusia sisältöjä. Johannes Kastajan kreikkalainen nimi IOANES kohottaa nimen arkisen Jussin yläpuolelle, ja näin sana alkaa viitata henkisiin ulottuvuuksiin. Nimen todellisuussisältö jatkuu kuulon alueella: Ioanes on ”huutavan ääni erämaassa”, erämaan autiudessa ja yksinäisyydessä. Tuo ääni on polttava liekkisana, kipeä, eheyttävä, parantava, joka ohjaa ihmisen kehittymään, muuttumaan, muuttamaan käsityksiään. Se sana on MIELENMUUTOS, metanoia, ’parannus’, kuten sana on käännetty vanhassa kirkkoraamatussa. Sen elementti on tuli, Sanassa elävä tuli, joka polttaa meistä pois turhan ja epäolennaisen ja puhdistaa meidät.

Johanneksen upotuskasteessa ihmisen tietoisuuteen nousi järkyttävällä tavalla hänen erkaantumisensa jumalallisesta. Mielen ja ajattelun muutos oli johdonmukainen seuraus kasteen kaiken muuttavan tapahtuman voimasta. Tässäkin mielessä Johanneksen kaste on verrattavissa kuolemanrajakokemuksiin, joista olemme kuulleet ja saaneet usein lukea.

Koko Juudean maa ja kaikki Jerusalemin asukkaat läksivät ulos hänen luokseen. Ja kun Johannes heidät kastoi Jordanin virrassa, he samalla tunnistivat syntivelkansa ja hairahduksensa. Ja Johanneksen vaatetuksena olivat kamelin karvat ja vyötäisillä nahkavyö. Hänen ruokanaan olivat palkohedelmät ja metsähunaja. Hän julisti sanoen: ’Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Liian vähäpätöinen olen päästämään edes maahan kumartuneena hänen kengännauhojaan. Minä olen kastanut teidät veteen upottamalla, mutta Hän on kastava teidät Pyhään Henkeen.’ Mark. 1: 5 – 8.

Ja niinä päivinä tapahtui, että Jeesus tuli Galilean Nasaretista ja Johannes kastoi hänet Jordanin virrassa. Ja heti vedestä noustessaan Jeesus näki taivaat auenneina ja sieltä Hengen – kuin kyyhkysen – laskeutuvan häneen. Ja taivaista kuului ääni: ’Sinä olet minun Poikani, rakastettuni; sinussa on hyvä tahtoni tullut ilmi.’ Mark. 1: 9 – 11.

Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslastaan. Niin hän katsahti ylös ja näki Jeesuksen vaeltavan ohitse, ja sanoi:
Katso, Jumalan karitsa, (joka kantaa ihmiskunnan erehdysten und syntien velkataakan) Joh. 1: 35 – 36.

Evankelista Johannes kertoo edelleen, miten juutalaisia tulee kertomaan Johannekselle, että Jeesus kastaa Jordanin toisella puolen ja kaikki menevät Hänen kastettavakseen. Johannes vastaa puhtaasti ja vaatimattomasti, ilman pienintäkään egoismia tai kilpailua opetuslasten lukumäärästä:
”Ihminen ei voi ottaa vastaan mitään, ellei sitä ole hänelle suotu korkeammista maailmoista. Te olette todistajiani, kun sanoin: ’En minä ole Kristus-voideltu, vaan minä olen se, joka on lähetetty Hänen edellään.’ Kenellä on morsian, hän on sulhanen. Mutta sulhasen ystävä seisoo tämän vierellä kuunnellen ja iloiten sulhasen äänestä. Nyt tämä minun iloni on täyttynyt:
Hänen tulee kasvaa, mutta minun telee pienentyä. Joh. 3: 27 – 37.
Johannes Kastajaa ei syyttä pidetä uhraamisen suojelijana ja siunaajana kristillisessä jumalanpalveluksessa, messussa. Edellä kuvattujen tapahtumien jälkeen hänen suureen kutsumustehtäväänsä kuului joutuminen vankilaan. Lopulta hänen mainen kohtalonsa täyttyi hänen tultuaan mestatuksi. Uhrikuolemansa jälkeen Johannes Kastaja ei kadonnut maan piiristä,
vaan jäi henkisestä maailmasta vaikuttamaan siunaavana sieluna opetuslasten keskuuteen.

Hänen tulee kasvaa, mutta minun telee pienentyä. Joh. 3: 27 – 37.
Johannes Kastajaa ei syyttä pidetä uhraamisen suojelijana ja siunaajana kristillisessä jumalanpalveluksessa, messussa. Edellä kuvattujen tapahtumien jälkeen hänen suureen kutsumustehtäväänsä kuului joutuminen vankilaan. Lopulta hänen mainen kohtalonsa täyttyi hänen tultuaan mestatuksi. Uhrikuolemansa jälkeen Johannes Kastaja ei kadonnut maan piiristä,
vaan jäi henkisestä maailmasta vaikuttamaan siunaavana sieluna opetuslasten keskuuteen.

Uhriaines ei koskaan häviä olemattomiin, vaan se rakentaa jumalallista hengen maailmaa ja toimii siltana maisen ja jumalallis-henkisen välillä. Niin usein kuin me vihkitoimituksen uhriosassa yhdymme täysin sydämin sanoihin ”Kristus-valo päivämme valossa”, yhtä usein voimme muistaa Johannes Kastajan sanat: Hänen tulee kasvaa, minun pienentyä. Meidän palava rukouksemme on rakkaudessa ja hyvällä tahdolla suoritettu uhri, joka suitsutussavun tavoin nousee Isä-Jumalan eteen. Siinä rukouksessa todellistuvat jokaisella kerralla konkreettisesti I – O – A, ylöspäin suuntautuvana rukouksena, palavana rakkautena ja antaumuksena jumalalliselle maailmalle. Jokaisessa todellisessa uhripalveluksessa, myös
Ihmisen vihkitoimituksessa, Johannes Kastaja on siunaamassa alttarin ihmistä siunaavaa tekoa nyt ja kaikkina aikoina.

Parhain terveisin
Pekka

Helluntain kirje kaakonkulmalaisille 5.6. 2020

Hyvät ystävät Lappeenrannassa, Lahdessa ja Kouvolassa,

Ensimmäisestä pääsiäisaamun auringonnoususta alkaa ylösnousseen Kristuksen ilmestymisen aika. Hauta on tyhjä, mutta ihmisen sydän on täyttynyt riemulla. Tänä aikana opetuslapset kokevat Ylösnousseen usein erilaisissa hahmoissa, joten opetuslapset eivät edes tunnista Häntä heti. Mutta tunnistettuaan Hänet ilo ja riemu valtaa heidät.

Hänen taivaaseenastumisensa 40 päivän kuluttua muodostaa uudenlaisen ilmestysmuodon: elävöittävät ja parantavat voimat laajenevat ja ulottuvat korkeimpiin taivaisiin ja syvimpiin maan kuiluihin. Niin kuin lämpö saa veden nousemaan pienenpieninä usvapisaroina kohti taivaita, ja kylmyys taas laskeutumaan kaiken virvoittavana sateena alas maahan, näin Kuolemanvoittaja Kristus läpäisee ja täyttää maan olevuuden ja on joka päivä meidän lähellämme aina maan aikain loppuun saakka.

Kolmas ylösnousseen Kristuksen ilmestysmuoto 50 päivän kuluttua on ylösnousemuksen täyttymys, helluntai, Pyhän Hengen tulen laskeutuminen Hänen omiinsa. Näin pääsiäisen ja ylösnousemuksen tapahtumista syntyy eräänlainen kolminaisuus.

elluntai on ykseyden, yhteisyyden ja keskinäisen yhteisymmärryksen juhla. Toisaalta se on myös yksilöllisyyden, minuuden ja individualismin juhlaa, jotakin ainutlaatuista ihmiskunnan historiassa.

Apostolien tekojen 2. luvusta:

Ja kun oli kulunut 50 päivää pääsiäisestä ja tuli helluntai, he kaikki olivat yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt väkevä tuulispää ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja heille ilmestyi ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he kaikki tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki heille antoi puhuttavaksi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, Jumalaa pelkääväisiä miehiä kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa yhteen; ja he tulivat ymmälle, sillä jokainen kuuli heidän puhuvan kunkin omaa kieltä. Ja he tempautuivat hengen havaitsemiseen ja ihmettelivät sanoen: ’Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?’ —

Ja he kaikki olivat hämmennyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella. Toinen toiseltaan he kyselivät: ’Mitä tämä mahtaakaan olla?’ — Silloin Pietari sanoi heille: ’Muuttakaa ajattelunne uudenlaiseksi; jokainen teistä ottakoon kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta näkisitte sielunne tilan ja löytäisitte sovituksen. Ja niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.’ Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin. Ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua. — Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa.

Ja kaikki, jotka saivat uskon voiman, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä. Ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille sen mukaan, kuka mitäkin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka päivä yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja aterioivat yhdessä riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella. (Lyhennelmä Apostolien tekojen 2: 1 – 46)

Voimme kokea helluntain myös moninaisena syntymäjuhlana. Alkuseurakunta, ”ekleesia,” syntyi helluntaina, mutta myös Jumalan olemuksen kolminaisuus syntyi ja syntyy helluntaina valon, ymmärtämisen, tietoisuuden ja oivalluksen hedelmänä. Silti vakaumus, jossa ihminen tiedostaa pelkästään Isä-Jumalan, elää vielä tänä päivänä jopa kristinuskonkin sisällä, vaikka sellainen kuuluu ihmiskunnan esikristilliseen kehitysvaiheeseen. Vasta Jumalan syntyminen ihmiseksi, Hänen kärsimisensä, kuolemansa, kuoleman voittamisensa ja Hänen kauttaan Isän hengen maailmaan välittyminen helluntaina luovat kristinuskoon kolminaisen jumaluuden. Vasta nyt voimme kokea Isä-Jumalan olevan meissä, Poika-Jumalan luovuuden meissä ja Henki-Jumalan valaisevan meidän tietoisuudessamme.

Saavu, Pyhä Henki, Luova,
Saavu, omat sielusi huomaas nouda,
Armos runsaudella siunaa sydän,
jonka meihin luonut olet!

Suo tieto meille Isästä,
Tieto syvä myös Pojasta,
Meille, näitä kahta uskossa
Kautta aikain rukoileville!
Hrabanus Maurus (n. 780 – 856): ”Veni, Creator Spiritus”

Pelkkä ”isäusko” antaa Jumalasta ja Hänen maailmastaan liikkumattoman ja jähmeän kuvan, ikään kuin Jumala olisi omaan itseensä, lakeihinsa ja kaikkivoipaisuuteensa kivettynyt. Jumala, josta puuttuu liike, ei ole täydellinen. Täydellisyys ei ole liikkumattomuutta, valmis tila, vaan niin kuin idällä on itä, lännellä länsi, samoin täydellisyydellä on täydellisyytensä, johon pyrkien Jumala Kristuksessa luo, kehittyy ja kulkee luotuinsa edellä. Hänen jälkiään ja liikkeitään ihminen – Kristus meissä – pyrkii löytämään jo maan päällä, seuraamaan niitä, ja pyrkii tutkimaan ja ymmärtämään Häntä ja Hänen luomakuntaansa. Tähän kasvuun ja kehitykseen voivat viitata myös Johannes Kastajan syvät sanat:

HÄNEN TULEE KASVAA – MINUN VÄHETÄ.

Näin lähestymme helluntain jälkeen Juhannusta ja Huutavan ääntä, joka kantaa erämaan yksinäisyydestä aikamme sielujen autiuteen. Ajattelun uudistaminen, tietoisuus kuuroudestamme ja sokeudestamme ja niiden parantamisesta ovat tarpeen, jotta näkisimme maailman ja luonnon parannusta odottavan tilan. Vasta sitten kun kuulemme ja näemme oikein, vasta sitten tahto voi meissä herätä ja voisimme alkaa toimia vastuullisesti ja parantavasti, tulevaisuutta luoden, helluntain Hengen innoittamina.
Pekka Asikainen

Kaakonkulman seurakuntakirje 14.5.2020

Hyvät Kouvolan, Lappeenrannan ja Lahden jäsenet ja ystävät,

Kirkkovuoden kierrossa lähestymme helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumisen päivää ja sen jälkeen Pyhän Hengen vuodattamisen eli helluntain ihmeellistä juhlaa. Kristinusko alkoi ulkoisesti vuoden pimeimpänä aikana, jouluna ja huipentui ulkoisen valon lisääntyessä kärsimysajan ja ylösnousemuksen kautta kuoleman voittamiseen. Kaiken kuoleentuvan ulkoisen taustalta tuli pääsiäisenä ilmi jotakin, joka kehityspäämääränä oli ollut olemassa, mutta sitten syntiinlankeemuksessa kadotettu, ja vasta Kristuksen teossa tullut uudelleen esiin. Tämä kehityspäämäärä on ihmisessä vähitellen kehittyvä kuolematon ”muotovoimaruumis,” ylösnousemusruumis. Kuoleman voittaminen, henkis-eteerisen ylösnousemusruumiin ilmestyminen ihmishengen kokemuspiiriin on tapahtuma, joka kohottaa ihmisenä olemisen ylös haudan ja maan maailman pimennoista, pois pelkän aineen vallasta. Tähän Kristus meitä valmistaa jäähyväispuheissaan Johanneksen evankeliumissa.

Pääsiäisen ajan 5. sunnuntai

”Tämän minä olen teille puhunut, ettette horju ja menetä luottamusta minuun. Teidät erotetaan synagogasta, heidän yhteisöstään. Sekin aika koittaa, jolloin jokainen, joka teitä tappaa, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja tämän he tekevät, koska eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen teille tämän kaiken puhunut, että sen ajan tultua muistaisitte minun sen teille sanoneen. En kuitenkaan alussa puhunut tätä teille, koska olin vielä teidän keskellänne.

Mutta nyt minä menen Hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä yksikään teistä kysy minulta, mihin menet. Kun olen tämän teille puhunut, tuska täyttää teidän sydämenne. Kuitenkin totuuden minä sanon teille: teille on hyväksi, että menen pois. Sillä ellen mene pois, ei Hengen rohkeuden antaja, Pyhä henki, voi tulla luoksenne. Kun nyt menen, lähetän Hänet teille. Ja kun Hän tulee, herättää Hän maailmalle tietoisuuden synnin ja erheen olemuksesta, jumalallisesta oikeamielisyydestä ja suuresta maailman ratkaisusta. Erhe on se, että he eivät ole perustaneet uskonvoimaansa minuun. Oikeamielisyys toteutuu siinä, että minä menen Isän tykö, ettekä te enää näe minua maisin silmin. Suuri ratkaisu on se, että tuomio on langetettu tämän maailman ruhtinaalle.

Minulla on teille vielä paljon puhuttavaa, mutta nyt teillä ei ole tietoisuuden voimia sen kantamiseen. Mutta kun Hän, Totuuden Henki, tulee, johdattaa Hän teidät täyteen totuuteen, sillä Hän ei puhu omasta itsestään käsin, vaan Hän puhuu kaikesta siitä, mitä Hän on kuuleva. Ja ihmiskunnan tulevat vaiheet Hän on teille enkelten ilosanomana julistava. Minun sisäisen, todellisen olemukseni Hän tuo julki, koska Hän on saava minun olemuksestani ja julistava sen teille. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siitä syystä olen sanonut, että Hän on saava minun olemuksestani ja on julistava sen teille. Vielä vähän aikaa, ja te ette enää näe minua. Ja taas vähän aikaa, ja te näette minut.”

Silloin muutamat Hänen opetuslapsistaan sanoivat toisilleen: ”Mitä tämä on, kun Hän sanoo meille, että ’vielä vähän aikaa, ja te ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, ja te näette minut’? Ja että ’minä menen Isän tykö’? ”Nyt he kaikki sanoivat: Mitä tämä on, kun Hän sanoo, että ’vähän aikaa’? Emme tiedä emmekä ymmärrä, mitä Hän puhuu.” Jeesus tiesi, mitä he tahtoivat Häneltä kysyä ja sanoi heille: ”Sitäkö pohdiskelette keskenänne, että minä sanoin: vielä vähän aikaa, ja te ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, ja te näette minut’? Aamen, aamen, totuuden sanon teille: Te tulette vielä itkemään ja valittamaan, mutta ulkoinen maailma on iloitseva. Tuska valtaa teidät, mutta tuskanne on muuttuva iloksi. Synnyttävä vaimo on tuskissaan, koska hänen synnyttämisensä hetki on tullut. Mutta kun hän on lapsensa synnyttänyt, ei hän enää muista kipujaan, vaan iloitsee, koska ihminen syntyi maailmaan. Myös teillä on nyt tuskaisaa. Mutta minä näen teidä uudelleen ja teidän sydämenne on iloitseva – eikä kukaan riistä teiltä teidän iloanne. Ja sinä päivänä te ette kysy minulta mitään. Aamen, aamen, totuuden sanon teille: Mitä te pyydättekin Isältä minun nimessäni, sen Hän teille antaa. Tähän mennessä te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Anokaa, niin te saatte! Siten teidän ilonne on saava täyttymyksen!” (Joh. 16: 1 – 24)

TAIVAASEENASTUMISEN PÄIVÄ

”Tämän minä olen puhunut teille kuvina, mutta hetki on tuleva, jolloin en enää puhu kuvien välityksellä, vaan vapaasti ja avoimesti julistan teille sanomaa Isästä. Sinä päivänä te anotte rukouksin minun nimessäni enkä minä enää pyydä Isältä teidän puolestanne, sillä Hän itse, Isä, rakastaa teitä, koska te olette rakastaneet minua, ja sielun silmin ja sydämen uskossa olette nähneet, että minä olen lähtenyt Isä-Jumalan luota ja tullut ulkoiseen aistimaailmaan. Jälleen minä jätän aistimaailman ja palaan Isä-Jumalan yhteyteen.” Hänen opetuslapsensa sanoivat: ”Katso, nyt puhut avoimesti, ilman vertauskuvia. Nyt tiedämme, että Sinulle on kaikki avointa ja tiedät kaiken etkä tarvitse, että joku Sinulta kysyy. Tästä kaikesta näemme, että Sinä olet lähtenyt ulos Jumalasta.” Jeesus vastasi heille: ”Uskonvoima on nyt syttynyt teihin! Katso, hetki tulee – ja on jo tullut, että teidät hajoitetaan, kukin teistä omaan, erilliseen itseyteenne, ja jätätte minut yksin. Mutta minä en ole yksin, sillä Isä on alati minuun liittyneenä.

Tämän kaiken olen teille puhunut, jotta minussa teillä olisi rauha. Ulkoisessa aistimaailmassa te joudutte ahtaalle, mutta rohkaiskaa mielenne: MINÄ OLEN VOITTANUT MAAILMAN KOHOTTAMALLA SEN TAIVASOLEMASSAOLOON.” (Joh. 16: 25 – 33)

Hyvät ystävät,

Ylösnousemisensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen 40 päivän aikana usein erilaisissa hahmoissa, eivätkä opetuslapset tunnistaneet Häntä heti. Emmauksessa vasta leivän murtaminen oli merkki, josta he Hänet tunnistivat. Päivien täyttyessä Hänet nähdään vuorella, Öljymäellä, opetuslastensa kanssa. Evankelista Luukas kuvaa (Luuk. 24: 50 – 53), miten Hän vei opetuslapset Betaniaan, kohotti kätensä ja siunasi heitä. Siunatessaan Hän erkani heistä ja nousi ylös taivaaseen. Opetuslapset kumarsivat Häntä, palasivat Jerusalemiin suurella ilolla ja olivat alati temppelissä ylistäen Jumalaa.

Apostolien teoissa (Apt. 1: 7 – 11) Luukas kertoo, miten Ylösnoussut antaa heille lähetyskäskyn mennä todistamaan Hänestä Jerusalemiin, Juudeaan, Samariaan ja maailman ääriin saakka. Ja silloin pilvi vei Hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun opetuslapset vielä tähyävät taivaalle, niin kaksi valkoisiin pukeutunutta miestä, kaksi enkeliolentoa, seisoo ja kysyy heiltä, miksi he katselevat taivaalle? Miehet antavat vastauksen opetuslapsille: Jeesus on tuleva takaisin aivan samoin kuin hän nyt nousi taivaaseen. Evankeliumeissa käytetään muotoa: Hänet kohotettiin ylös tai pilvi vei Hänet opetuslasten silmistä. Kyseessä on samanaikainen vetäytyminen ihmisten fyysisiltä katseilta ja vastaavasti Hänen olemuksensa laajeneminen siten, että Hänestä tuli taivasvoimien Herra maan päällä. Eräässä Fritz Büchtgerin säveltämässä taivaaseenastumisen ajan seurakuntalaulussa lauletaan: ”Pilvien olemassaoloon ylenee Herra; ilmanalat täyttää Kristus.” Hän ei katoa maan piiristä minnekään, vaan Hän tuo maan olevuuteen taivaan kirkkautta.

Luukas kertoo lisää Apostolien teoissa, että taivaaseenastumisen jälkeen opetuslapset kokoontuivat Jerusalemissa Yläsaliin, jossa kiirastorstaina oli nautittu jäähyväisateria, ehtoollinen. Opetuslasten seurassa olivat nyt Maria, Jeesuksen äiti ja muitakin naisia ja myös Jeesuksen veljet. He pysyivät siellä alinomaisessa rukouksessa, yksimielisinä.

Kun Kristiyhteisöä perustettiin sata vuotta sitten, Rudolf Steiner puhui nuorille teologeille, mistä uskonnollisen uudistumisen tulisi lähteä. Hän puhui tunteesta, joka on syventynyt ja lämmennyt kristinuskon syntyhistorian äärellä! Tuon tunteen sisällön tulisi syventyä siten, että se todella voi elää ensimmäisten kristittyjen sielujen myötä.

Kristinusko on ilmestyksen uskonto. Ja tuo ilmestys on nimenomaan Kristuksen ylösnousemus, kuoleman voittaminen ja ihmiskunnan suuri mahdollisuus voittaa kuoleman voimat. Ihmisen tulee elää toisaalta tässä ajassa, elää aikalaisena, mutta toisaalta hänen olisi hyvä säilyttää suhde myös kristinuskon syntyhistoriaan. Silloin uskonnollinen uudistuminen ei olisi vain tyhjä sana, vaan se voisi täyttyä uudistuksen voimilla ja ensimmäisten kristittyjen innoituksella.
Pekka Asikainen