”Minä olen elämän leipä.” Joh.6,35

Kristus valaisee meille Johanneksen evankeliumissa seitsemällä eri tavalla minuuden mysteeriä ja samalla myös omaa olemustaan. Ensimmäinen niistä on Hänen lauseensa: ”Minä olen elämän leipä.” Tämä lause liittyy vahvasti Isä meidän -rukouksen pyyntöön: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Leipä, ravinto kuuluu erottamattomasti ihmisen elämän jokaiseen päivään. Ja huoli jokapäiväisestä leivästä on maailmassa monille arkipäivän todellisuutta. Me elämme nyt erikoista aikaa, kun jokapäiväinen arkinen elämä on muuttunut epävarmaksi ja oudoksi. Suomessa ei leipä ole loppumassa, mutta monet ovat huolissaan paitsi terveydestä myös toimeentulostaan.

Näin meille näyttäytyy tavallinen arkinen elämä aivan uudessa valossa. Huomaamme miten paljon jokapäiväiset tutut ja usein rasittavatkin asiat ovat kantaneet elämäämme. Kohtalomme, siis minuutemme maanpäällinen elämä, toteutuu suurimmaksi osaksi arjen kohtaamisissa, työssä tai harrastuksissa, sen iloissa ja huolissa. Myös tätä ravintoa kaipaamme, kun pyydämme jokapäiväistä leipää

Poikkeuksellisina aikoinakin Kristus kantaa ja järjestää maailman elämää. Kun rukoillen käännymme Hänen puoleensa, voi hän raviten vahvistaa sieluamme ja henkeämme. Kristus meissä on elämän leipä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *