Globaalin myötätunnon aika

Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainutta poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Jeesus tunsi hänen tuskansa ja sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. (Luukas 7.)

YK:n ilmastokokouksen alla perjantaina 20. syykuuta osoittivat miljoonat ihmiset mieltä ympäri maailmaa ilmastonmuutoksen torjunnan puolesta. Mielenosoitukset alkoivat kaukaa Tyyneltä valtamereltä, Australiasta ja Aasiasta ja päivän kierron myötä ne jatkuivat Afrikassa, Euroopassa ja Amerikassa. Sadoille tuhansille ihmisille puhui New Yorkissa hento ruotsalaistyttö elämän monimuotoisuuden ja turvallisen tulevaisuuden puolesta. Nyt ei nuoria ihmisiä aja liikkeelle mikään ismi, ideologia eikä nyt vedota suuren kansanjohtajan nimeen, vaan huoli maan elämän ja koko ihmiskunnan tulevaisuudesta saa nuoret toimimaan. 

Evankelista Luukas, joka oli myös parantaja ja lääkäri, kertoo eräästä tapahtumasta kauan sitten Nainin kaupungin portilla. Niin kuin usein Uuden testamentin parannuskertomuksissa ei ihmisten nimiä mainita. Luukas kertoo leskiäidistä, joka on menettänyt ainoan poikansa ja nuorukaisesta, jolta kuolema on vienyt elämän mahdollisuuden. Kun Jeesus näkee naisen, hän tuntee toivonsa menettäneen äidin tuskan. Se ei ole vain sääliä vaan todellista myötätuntoa, jolloin toisen tuska tuntuu myös omassa sielussa.

Tämä myötätunto, joka on rakkauden voimaa, saa Jeesuksen noutamaan nuorukaisen takaisin kuoleman valtakunnasta ja antamaan hänelle elämän. Myös äiti voi näin löytää uudelleen toivon ja tarkoituksen omalle elämälleen.

Luukkaan viesti meille on, ettei todellinen myötätunto kysy nimeä tai kansallisuutta vaan se saa ihmisen toimimaan toisen ihmisen hyväksi koska niin on oikein. Se on myös tie siihen elämän monimuotoisuuteen ja turvalliseen tulevaisuuteen, josta 16-vuotias Greta Thunberg puhui New Yorkissa.

Tuhlaajapoika

”Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt. ”(Lk. 15,11-32)

Heinäkuun lopulla Maailman luonnonsäätiö ilmoitti, että olemme kuluttaneet maan uusiutuvat luonnonvarat tämän vuoden osalta. Tästä laskennallisesta päivämäärästä huolimatta, kun katsomme ympärillemme, elämä näyttää jatkuvan kuten ennenkin. Viesti on kuitenkin hälyttävä: miten me oikein käytämme perintöosamme? 

Kun Tuhlaajapoika-vertauksessa nuorempi poika tahtoo itsenäistyä ja ottaa elämänsä omiin käsiinsä ei se onnistukaan. Kun hän jättää isänsä kodin, hän menettää vieraissa oloissa elämänsä hallinnan ja lopulta hän on nälkää näkevän maan sikojakin huonommassa asemassa. Sanotaan, että siinä tilanteessa hän menee itseensä.Tapahtuu ratkaiseva käänne hänen sielussaan, syntyy nöyryys, joka sitten muuttuu rohkeudeksi lähteä takaisin isän luo. Nöyryydessään hän kokee, että on loukannut koko maailmanjärjestystä: taivasta ja omaa isäänsä. Kun poika palaa kotiin isä riemuitsee pojan paluusta. Hän oli kuollut, mutta heräsi eloon.

Koko ihmiskunnan kehitys on johtanut meidän vieraantumiseen maan isäperustasta. Olemme unohtaneet vapautumisen huumassa, ettei ihminen voi elää ilman rakastavaa suhdetta maahan ja sen elävöittäviin voimiin. Itseensä meneminen, oman tosiolemuksensa muistaminen koskee niin yksittäistä ihmistä kuin kokonaisia kansojakin.

Asenteen muuttamiseen kuuluu nöyryys, joka johtaa rohkeuteen tehdä todellisia elävöittäviä, maailmaa parantavia ja eheyttäviä päätöksiä ja tekoja. Tästä alkaa maailman uudelleen pyhittämiseksi, uuden yhteyden löytämiseksi maan henkisyyteen.

”Minä olen tie, totuus ja elämä”

Kautta vuosisatojen ihmiset ovat lähteneet pyhiinvaellukselle kaikkialla maailmassa. Tielle on lähdetty paitsi päämäärän myös ennen kaikkea matkalla olemisen itsensä vuoksi. Todellinen tavoite on ollut muuntumisen kokemus omassa sielussa.

Elämämme muodostuu vaelluksista, pienemmistä ja suuremmista. Voittaessamme tiellä olevat esteet ja löytäessämme harhailujen jälkeen taas oikean suunnan, muuttuu sisäisyytemme. Emme ole enää samanlaisia kuin matkalle lähtiessämme. Suhteemme maailmaan ja omaan itseemme muuttuu matkan myötä.

Sosiaalisessa elämässämme joudumme myös toisinaan kulkemaan pitkiä matkoja, sillä vaikka toinen ihminen olisi ihan lähellä, voi tie hänen luokseen olla hyvin pitkä. Myös tie henkisten totuuksien ymmärtämiseen ei kulje vain pään vaan myös tekojen, askeleitten ja ennen kaikkea sydämen kautta.

Kristuksen lause: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”(Joh.14) tuntuu ensin yhdistävän toisiinsa neljä aivan yhteen kuulumatonta asiaa, mutta ne liittyvät elävästi yhteen. Vain siten, että minä lähden liikkeelle ja pyrin eteenpäin, voin löytää totuuden elämässäni, tietäen, että Kristus kulkee kanssani joka askeleella, myös kaikkein vaikeimmalla.

Totuuden tunteminen syntyy vaelluksesta ja koettelemuksista mutta myös ilosta ja rakkaudesta, jotka kohtaan matkalla. Tärkeää on, että minä itse olen ne kohdannut, ne ovat minun kohtaloni, osa minua, minun elämääni. Todellinen itsetuntemus on siunaukseksi koko maailmalle ja sen saavuttamiseksi on tärkeää pysyä liikkeellä.

(Artikkelin kuva Heliheli Kopteri)

Kameli neulansilmän edessä

”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Lk.18

Autiomaassa vaeltava kamelikaravaani on ikivanha näky. Tuhansia vuosia ovat kauppiaat kuljettaneet kamelien avulla tavaroita paikasta toiseen, jopa mantereelta toiselle. Omaisuuksia on ostettu, myyty ja koottu kamelikaravaanien ansiosta. Kameli on eläin, joka on kantanut ihmisen maallista omaisuutta. Juuri tämän eläimen Jeesus asettaa neulansilmän eteen, kun muuan korkeassa asemassa oleva mies tahtoo saada neuvoja henkisellä tiellään.

Mies on noudattanut käskyjä nuoresta pitäen, mutta vielä hän ei koe saavuttaneensa iankaikkisen elämän sfääriä. Miten ylittää ajallisen ja ikuisen, maallisen ja henkisen maailman raja. Jeesus antaa hänelle neuvon: hänen pitää vielä luopua omaisuudestaan köyhien hyväksi, sitten hän voi päästä eteenpäin. Ei ole ihme, että rikas mies tulee aluksi murheelliseksi tämän kuultuaan, sillä hän kokee luopumisen tuskaa. Hän tulee kyllä vielä löytämään tiensä eteenpäin, kun hän ensin on kasvanut luopumisen sijasta ajatukseen vapautumisesta. Hän oppii vielä kaipaamaan vapautumista ja silloin ei omaisuudella ole enää arvoa vaan se on vain taakka.

Elämässä olemme taakkoinemme ja menneisyyden painolasteinemme toisinaan neulan silmän edessä emmekä löydä tietä eteenpäin. Mutta kun onnistumme vapautumaan, antamaan anteeksi, joustamaan toisten hyväksi, olemaan ennakkoluulottomia -se voi tapahtua monella eri tavalla- silloin olemmekin jo neulansilmän toisella puolella, iankaikkisuuden alueella, josta tie jatkuu eteenpäin.

Ota vuoteesi ja kävele

”Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» 

Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli”. (Joh.5,2-9)

Se joka ajaa nopeimmin autolla, juoksee nopeimmin tai tekee eniten maaleja, on tämän päivän sankari. Huippu-urheilijoita palvotaan ja heistä tulee miljonäärejä, voittaja on ihanne. Kilpailu levittäytyy kuitenkin muuallekin kuin vain urheiluun, se levittäytyy kaikkialle elämäämme: työhön, opiskeluun, koulunkäyntiin, harrastuksiin ja ihmisistä huolehtimiseen. Elämme kilpailuyhteiskunnassa, johon toisaalta kuuluu, että kaikki eivät voi olla voittajia ja että häviäjiä on yhä enemmän. Ihmisiä, jotka eivät jaksa tai osaa kilpailla on yhä enemmän.

Oliko tilanne Betesdan altaalla jo samanlainen? Jokainen halusi olla ensimmäisenä vedessä, eikä kukaan halunnut auttaa halvaantunutta. Hän itsekään ei voinut auttaa itseään, vaan makasi jo 38 vuotta sairaana.

Kysymys ei ole vain fyysisestä auttamisesta vaan siitä, että sielullisessa ja sosiaalisessa tilanteessa löytää perustan olemassaololleen ja se voi syntyä vain toisen ihmisen avulla. Se syntyy kun toinen ihminen ei halua vain hyötyä minusta, vaan näkee minut ja kantaa minua, osoittaa minua kohtaan todellista mielenkiintoa. Mielenkiinto lähimmäisiä kohtaan on suuri yhteisöä luova voima ja se on todellisen ihmiskohtaamisen edellytys.

Halvaantunutta Betesdan altaalla ei parantanut lähteen vesi, vaan se, että Kristus todella näki hänet ja että hänen syvintä olemustaan puhuteltiin ja kosketettiin. Näin hän löysi voiman tarttua omaan kohtaloonsa ja saattoi lähteä liikkeelle.

Jeesus-lapsi temppelissä

”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä; hän oli opettajien keskellä kuunnelleen heitä ja esittäen heille kysymyksiä. Mutta kaikki, jotka kuulivat häntä, olivat hämmästyneitä ja ihmeissään hänen ymmärryksestään ja vastauksista, joita hän heille antoi.” Lk 2,46-47

Taiteilija Max Liebermann on 140 vuotta sitten maalannut näkemyksensä 12-vuotiaasta Jeesus-lapsesta temppelissä. Lapsi on kuvattu sivusta päin seisomassa keskellä miesjoukkoa. Yksi miehistä on istuutunut aivan lähelle lasta portaille, voidakseen katsoa suoraan hänen silmiinsä. Käsi mietteliäästi leualla hän yrittää saada vahvistusta kuulemalleen lapsen silmistä. Muut pyrkivät kurkottamaan lähemmäksi kuullakseen paremmin opetusta.

Vuorokausia kestäneen pelon, epätoivon ja varmasti monien rukousten jälkeen löytävät Jeesuksen vanhemmat lapsensa temppelistä opettamassa. Epätoivo muuttuu kiukun ja ilon kautta hämmästykseksi. Se, mikä oli kadonnut, löytyy, mutta muuttuneena.

Armon tähti, jonka mukaan myös kolme pappistietäjää aikanaan suunnistivat, liittyy yhä enemmän maailmaan. Sen valo ja voima elävät lapsen silmissä ja viisaissa sanoissa, joita hän puhuu. Sen lämpimän valon löytävät Josef ja Maria lopulta temppelistä lapsessaan, vaikka eivät sitä aluksi voikaan ymmärtää. Valo, joka on tulossa maailmaan, liittyy kahdeksantoista vuotta myöhemmin Jordanin kasteessa tämän lapsen kautta maan tapahtumiin. Ja elää siitä lähtien yhä enemmän liittyneenä meihin, ihmiskuntaan.

Ihmisenä olemisen peruskysymyksiin kuuluu oman elämän tarkoituksen ja suunnan etsiminen. Kun armotähden valo, meidän oman tähtemme valo, katoaa näkyvistämme, emmekä tahdo sitä löytää on hyvä muistaa, kirjanoppineita juutalaisia temppelissä, Jeesuksen vanhempia tai viisaita pappiskuninkaita.  Sen valon voi vielä löytää. Sillä rukouksessa elää sama valo, jonka voimme löytää myös maailmasta ulkopuoleltamme.

Armotähden hengen säde, josta syntyy sisäinen elämä Kristuksessa, voi löytyä lapsen silmistä, henkisestä viisaudesta tai lähimmäisen löytämisestä. Valo, joka oli tulossa maailmaan, elää nyt meidän keskellämme ja meissä.

Harri Salmisto

Puut ovat meille merkkinä

”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” Lk.21, 29-33

Vanha testamentti alkaa suurilla myyttisillä kuvilla maailman ja ihmisen luomisesta ja myös syntiinlankeemuksesta. Ihmiset elivät paratiisissa, mutta söivät kiellosta huolimatta kielletystä puusta, joka toi heille tiedon hyvästä ja pahasta. Näin heidät ajettiin pois paratiisista ja alkoi ihmisen elämä maan päällä. Kehitys maan päällä johti kuitenkin lopulta moraaliseen rappioon ja suureen vesikatastrofiin, vedenpaisumukseen. Ja niin katosi vanha maailma.

Kun vesi sitten lopulta alkaa laskea, lähettää Nooa arkistaan ensin korpin ja sitten kyyhkysen tutkimaan onko maata jo näkyvissä. Toisella kertaa kyyhkynen sitten palaakin nokassaan tuore oliivipuun lehti. Se on merkkinä, että uusi aikakausi voi alkaa. Syntyy uusi vedenpaisumuksen jälkeinen aikakausi ja sen kulttuurit, jotka ihmiset rakentavat menneen maailman tilalle.

Uudessa testamentissa kehitys on kulkenut jo kauas eteenpäin, mutta vanha maailma näyttää taas olevan katoamassa. Luukkaan evankeliumissa Kristus kertoo miten taivaiden voimat järkkyvät, mutta meidän pitäisi silti nostaa päämme rohkeasti pystyyn. ”Kun viikunapuu tai mikä puu tahansa puhkeaa lehteen, tiedämme, että kesä on jo lähellä.” Vapautuksen aika on lähellä.

Ihmisen ja puiden välinen elintärkeä suhde on viime vuosikymmeninä tullut vahvasti esiin kun on alettu puhua metsästä maapallon keuhkoina. Puut ovat aina liittyneet ihmiskunnan kehitykseen ja niitä on pidetty myös pyhinä. Tieto ihmisen ja puun yhteydestä on ollut osa syvintä mysteeriviisautta. Ensimmäisenä adventtina tuodaan Kristiyhteisössä vihreä puu alttarin vierelle. Se viittaa meidän menneisyyteemme. Se muistuttaa meitä nykyhetkestä, mutta ennen kaikkea se kertoo tulevaisuudesta, lähestyvästä joulusta ja Kristuksen syntymästä sydämeemme. ”Kesä on jo lähellä.”