Harri Salmisto – Kristiyhteisö

Kolme syntymää

Ihmiskunnan menneisyydestä nousee esiin monia myyttisiä hahmoja ja tapahtumia. Eri uskonnoilla on ollut omia luomiskertomuksia ja puolijumalia, kuten suomalaisten Väinämöinen. Syntiinlankeemus ja vedenpaisumus ovat valtavia myyttisiä kuvia Vanhassa testamentissa. Myyttisiä tapahtumia ja henkilöitä ei kuitenkaan sidota tarkasti aikaan. Kuvat ovat ajattomia, ajalta ennen aikaa. Ne ovat myyttisiä kuvia.

Kristikunta viettää joulua kahden suuren kuvan, kahden syntymän merkeissä. Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksissa on paljon samanlaista: Maria ja Josef, Betlehem ja Nasaret, mutta myös paljon erilaisuuksia.

Luukas kertoo paimenista ja suuresta taivaallisesta ilmestyksestä, joka johtaa paimenet Jeesus-lapsen luo Betlehemin talliin. Matteus taas kertoo tietäjä-kuninkaista, jotka kirkas uusi tähti johtaa Betlehemissä olevaan taloon Jeesus-lapsen luo.

Yhteistä molemmissa evankeliumeissa on, että syntymät liitetään aikaan ja paikkaan mainitsemalla historiallisia henkilöitä, tapahtumia ja kaupunkeja. Luukas puhuu keisari Augustuksesta ja verollepanosta ja Matteus kertoo juutalaisten kuninkaasta Herodeksesta Jerusalemissa.

Joulun syntymät liittyvät konkreettisesti osaksi ihmiskunnan historiallista kehitystä, ne eivät ole vain myyttisiä kuvia. Maanpällistä todellisuutta on myös molempiin joulukertomuksiin liittyvä kodittomuus ja suojattomuus. Luukkaan evankeliumin Maria ei löydä paikkaa missä synnyttää vaan joutuu tyytymään kylmään talliin ja Matteuksen pyhä perhe pakenee Herodeksen vihaa ja Betlehemin lastenmurhaa Egyptiin. Tiedämme, että tämä on ollut ja on monien ihmisten, äitien ja lasten osana myös tänäänkin.

Kaksi syntymää Betlehemissä johtavat tulevaisuuteen. Kun kolmekymmentä vuotta on kulunut liittyy mukaan kolmaskin syntymä kun Kristus-henki Jordanilla asettuu Jeesuksen olemukseen. Ja niin osoittautuu, että kolme syntymää on yksi kokonaisuus, josta tulee esiin uusi ihminen. Kristus Jeesuksen myötä syntyy uusi tulevaisuuden ihminen. Valo ja ilo, jotka paimenet ja tietäjät kokivat loistivat tulevaisuudesta

Jos valon lapsi tänäkin jouluna saa syntyä sydämessämme on se lupaus tulevaisuudesta. Vaarat uhkaavat tänäänkin niin kuin silloin 2000 vuotta sitten, mutta luottakaamme siihen, että sydämemme valo loistaa maailman pimeyteen, sillä meidän hyvään tahtoomme liittyvät kaikki valoisat hengen maailmat. Kristus on sanonut: ”Minä olen maailman valo.” Hän elää sydämessämme nyt ja myös tulevaisuuden jokaisena päivänä.

Harri Salmisto

Joulu – kahden syntymän juhla

”Minä olen todellinen viinipuu…” (Johannes 15)

Johanneksen evankeliumin 15. luvussa kerrotaan todellisesta viinipuusta, joka syntyy, kun viiniköynnöstä hoidetaan oikealla tavalla. Erityisesti evankeliumissa puhutaan hedelmistä, niin viinipuun hedelmistä kuin muistakin hedelmistä. Tähän vuodenaikaan on vielä kaukana edessäpäin se aika, kun hedelmät täällä pohjolassa alkavat kypsyä. Kevät on enemmänkin siementen aikaa, jokainen viljelijä on jo varmasti hankkinut siemenet, jotka hän aikoo kylvää maahan hedelmiä tuottamaan. Hedelmät ja siemenet kuuluvat yhteen. Siemenen tärkein tehtävä on tuottaa hedelmiä ja hedelmän tärkein tehtävä on tuottaa siemeniä. Tässä kiertokulussa toteutuu kasvin elämä.

Ihminen ei ole kuin kasvi, mutta mekin tuomme mukanamme siemeniä ja kannamme hedelmää. Meistä jokainen on aikanaan laskeutunut valon valtakunnasta tänne maan päälle. Mukanamme me olemme tuoneet monenlaisia siemeniä elämäämme varten: taipumuksia, lahjakkuutta, perimämme ja kohtalomme.

Usein ajatellaan, ettei ihminen voi täältä maan päältä ottaa mukaansa mitään, kun hän aikanaan kulkee kuoleman portista. Kuitenkin hän ottaa mukaansa kokemukset kaikesta, mitä hän on kohdannut elämänsä aikana: lukemattomia ihmiskohtaamisia, pettymyksiä ja onnistumisia, lapsuuden ja nuoruuden kehityksen sekä oppimisen vaiheen kuten myös vanhuuden lakastumisen ja luopumisen.

Kaikki ihmissuhteet ja kohtaamiset eivät ole helppoja, asioita jää aina kesken tai selvittämättä. Mutta erityisesti rakkaudelliset siteet säilyvät edelleen ja myös vahvistuvat. Kun ihminen kerran kulkee kuoleman portista, hän kulkee kohti tulevaisuutta ja siihen tulevaisuuteen hän ottaa mukaansa menneen elämänsä hedelmät, muokatakseen siten omaansa ja maan kehitystä henkenä henkien kanssa.

Ja kun kerran palaamme, tuomme mukanamme uudet siemenet.

Tulevaisuuden siemenet

Markus 7: 31 – 37
Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.

Pohjolan kesä on kuin kaunis uni, joka vähitellen katoaa pois. On kuin se olisi tullut meille toisesta, paremmasta maailmasta. Pitkät, valoisat kesäpäivät ovat aivan muuta kuin talven lyhyet hämärät päivät. Kesä on katoavainen.

Kuitenkin tämänkin kesän hedelmissä ovat myös tulevaisuuden siemenet. Siemeniin eivät ole sitoutuneet vain maan voimat vaan myös henkiset mahdit, niin että uusi kesä ensi vuonna on mahdollinen.

Kun Kristus kaksituhatta vuotta sitten kulki Palestiinassa hän kylvi tulevaisuuden siemeniä kulkien ympäri maata, opettaen kansaa ja myös parantaen sairaita. Galileassa hän parantaa kuuron miehen, joka voi nyt myös puhua selkeästi. Voi olettaa, että parannettu lähtee seuraamaan Kristusta, että hänestä tulee kristitty. Uudessa testamentissa kerrotaan monista parantumisista. Kristuksen parantamien ihmisten kohtalo muuttuu ja tämä muutos vaikuttaa kauas tulevaisuuteen, myös heidän tuleviin inkarnaatioihinsa, meidän aikaamme asti.

Aina kun kokoonnumme, vaikka pienelläkin joukolla, yhteiseen rukoukseen kylvämme siemeniä tulevaisuutta varten. Jokainen ihmisen vihkitoimitus kestää vain tietyn ajan, mutta siitä säilyy aina jotakin myös ikuisuutta varten.

Kristus on luvannut meille: taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

”Minä olen viinipuu, te olette oksat”

”Minä olen viinipuu, te olette oksat.” (Johannes 15)

Olemme saaneet kokea viime viikkoina yllättävää auttamishalua ja perinteinen naapuriapu on monin paikoin herännyt eloon. Lähimmäisistä tahdotaan pitää huolta.

Juuri tällaisena aikana, jolloin ihmisten väliset kohtaamiset on rajoitettu minimiin ja jolloin yksittäiset ihmiskohtalot näyttävät hukkuvan lukumääriin, tilastoihin ja todennäköisyyksiin, on erityisen tärkeää muistaa ihmisyyden arvo. Ulkopuolisen ja irrallisuuden kokemus korostuu juuri nyt. Yksinäisyydessä saattaa voimistua tunne siitä, että ihminen kokee olevansa syrjään sysätty vailla ihmisyhteisön täysivaltaista jäsenyyttä.

Näin ei kuitenkaan ole, sillä meistä jokainen on jo syntymässään saanut oikeuden elää omana itsenään ja samalla osana ihmisten yhteisöä. Kukaan ei ole ylimääräinen, sillä vain yhdessä muodostamme ihmiskunnan.

Kristus sanoo opetuslapsilleen: ”Minä ole viinipuu, te olette oksat.” Näin Hän kertoo omasta suhteestaan ihmiseen, ei vain opetuslapsiinsa. Elävä puu on yhtä oksiensa kanssa. Puu on oksat. Oksat ovat puu. Lauseellaan Kristus ilmaisee, miten lähellä Hän on meitä. Tai oikeastaan, että Hän ei ole lähellämme vaan Hän on meissä ja me olemme Hänessä. Meidän elämämme on Hänen elämäänsä.

Meitä Kristukseen yhdistävä rakkaus on samaa rakkautta, joka meidät voi yhdistää lähimmäisiimme. Lähimmäisenrakkaus saa Hänen kauttaan aivan uuden mahdollisuuden vaikuttaa. Se syvenee ja kasvaa, ihmisten yhteisöstä tulee yhä enemmän Kristuksen yhteisö.

Pääsiäisunnuntaina

”Hän menee teidän edellänne Galileaan.”

Nousevan pääsiäisauringon säteet valaisivat puutarhan, kun naiset tulivat Jeesuksen avatulle haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa. Naisten sydämen täytti murhe, niin kuin muidenkin, jotka olivat kulkeneet Jeesuksen kanssa hänen eläessään. Murheeseen liittyi yksinäisyyden ja suojattomuuden tunne.

”Hän menee teidän edellänne Galileaan.” lupaa heille enkeli, joka nuorukaisen hahmossa ilmestyy heille tyhjässä haudassa. Galilea, josta hän puhuu ei ole vain Palestiinan vehrein ja lempein seutu vastakohtana karulle Juudealle ja Golgatan teloituskukkulalle vaan se on ennen kaikkea toivo valoisasta tulevaisuudesta. Galilea on uusi maailma, joka pääsiäisaamuna alkaa syntyä: Jumalan valtakunta maan päällä.

Meidän aikakauteemme kuuluu kokemus erillisyydestä ja yksinäisyydestä. Tunne, että ihminen on lopultakin aina yksin ja suojattomana maailman valtojen armoilla, elää monessa sielussa. Yksilöllistymisen kehitys on jo jatkunut pitkään ja sen varjot, itsekkyys ja syrjäytyminen vallitsevat maailmassa. Tämän on kuitenkin muututtava, ja se on mahdollista siksi, että Kristus on kokenut ihmisen kuoleman ja suurimman mahdollisen yksinäisyyden ja voittanut ne molemmat. Ylösnousemuksen teko ei tuo maailmaan ainoastaan parannuksen vaan myös ihmisten yhdistymisen mahdollisuuden. Veljeys ja sisarellisuus eivät vielä ole toteutuneet, mutta ne ovat tulleet mahdollisiksi Kristuksen teon ansiosta.

Ylösnousemuksen ansiosta me kaikki voimme kokea ihmisyyden ja sen myötä olevamme osa ihmiskuntaa. Hän yhdistää meidät, niin erilaisia kuin olemmekin, ja elää jokaisessa meissä liittyneenä yhtaikaa sekä yksittäiseen ihmiseen että koko ihmiskuntaan.

Kristus on mennyt edellämme Galileaan, jotta mekin voimme yhdessä Hänen kanssaan rakentaa tulevaisuuden maailmaa. Kristuksen ja ihmiskunnan valtakuntaa maan päälle. Jokainen, joka tahtoo etsiä Kristusta, on jo liittynyt maailman edelleen kehitykseen ja hänen ylösnousemukseensa.

”Minä olen elämän leipä.” Joh.6,35

Kristus valaisee meille Johanneksen evankeliumissa seitsemällä eri tavalla minuuden mysteeriä ja samalla myös omaa olemustaan. Ensimmäinen niistä on Hänen lauseensa: ”Minä olen elämän leipä.” Tämä lause liittyy vahvasti Isä meidän -rukouksen pyyntöön: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Leipä, ravinto kuuluu erottamattomasti ihmisen elämän jokaiseen päivään. Ja huoli jokapäiväisestä leivästä on maailmassa monille arkipäivän todellisuutta. Me elämme nyt erikoista aikaa, kun jokapäiväinen arkinen elämä on muuttunut epävarmaksi ja oudoksi. Suomessa ei leipä ole loppumassa, mutta monet ovat huolissaan paitsi terveydestä myös toimeentulostaan.

Näin meille näyttäytyy tavallinen arkinen elämä aivan uudessa valossa. Huomaamme miten paljon jokapäiväiset tutut ja usein rasittavatkin asiat ovat kantaneet elämäämme. Kohtalomme, siis minuutemme maanpäällinen elämä, toteutuu suurimmaksi osaksi arjen kohtaamisissa, työssä tai harrastuksissa, sen iloissa ja huolissa. Myös tätä ravintoa kaipaamme, kun pyydämme jokapäiväistä leipää

Poikkeuksellisina aikoinakin Kristus kantaa ja järjestää maailman elämää. Kun rukoillen käännymme Hänen puoleensa, voi hän raviten vahvistaa sieluamme ja henkeämme. Kristus meissä on elämän leipä.

Globaalin myötätunnon aika

Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainutta poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Jeesus tunsi hänen tuskansa ja sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. (Luukas 7.)

YK:n ilmastokokouksen alla perjantaina 20. syykuuta osoittivat miljoonat ihmiset mieltä ympäri maailmaa ilmastonmuutoksen torjunnan puolesta. Mielenosoitukset alkoivat kaukaa Tyyneltä valtamereltä, Australiasta ja Aasiasta ja päivän kierron myötä ne jatkuivat Afrikassa, Euroopassa ja Amerikassa. Sadoille tuhansille ihmisille puhui New Yorkissa hento ruotsalaistyttö elämän monimuotoisuuden ja turvallisen tulevaisuuden puolesta. Nyt ei nuoria ihmisiä aja liikkeelle mikään ismi, ideologia eikä nyt vedota suuren kansanjohtajan nimeen, vaan huoli maan elämän ja koko ihmiskunnan tulevaisuudesta saa nuoret toimimaan.

Evankelista Luukas, joka oli myös parantaja ja lääkäri, kertoo eräästä tapahtumasta kauan sitten Nainin kaupungin portilla. Niin kuin usein Uuden testamentin parannuskertomuksissa ei ihmisten nimiä mainita. Luukas kertoo leskiäidistä, joka on menettänyt ainoan poikansa ja nuorukaisesta, jolta kuolema on vienyt elämän mahdollisuuden. Kun Jeesus näkee naisen, hän tuntee toivonsa menettäneen äidin tuskan. Se ei ole vain sääliä vaan todellista myötätuntoa, jolloin toisen tuska tuntuu myös omassa sielussa.

Tämä myötätunto, joka on rakkauden voimaa, saa Jeesuksen noutamaan nuorukaisen takaisin kuoleman valtakunnasta ja antamaan hänelle elämän. Myös äiti voi näin löytää uudelleen toivon ja tarkoituksen omalle elämälleen.

Luukkaan viesti meille on, ettei todellinen myötätunto kysy nimeä tai kansallisuutta vaan se saa ihmisen toimimaan toisen ihmisen hyväksi koska niin on oikein. Se on myös tie siihen elämän monimuotoisuuteen ja turvalliseen tulevaisuuteen, josta 16-vuotias Greta Thunberg puhui New Yorkissa.

Tuhlaajapoika

”Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt. ”(Lk. 15,11-32)

Heinäkuun lopulla Maailman luonnonsäätiö ilmoitti, että olemme kuluttaneet maan uusiutuvat luonnonvarat tämän vuoden osalta. Tästä laskennallisesta päivämäärästä huolimatta, kun katsomme ympärillemme, elämä näyttää jatkuvan kuten ennenkin. Viesti on kuitenkin hälyttävä: miten me oikein käytämme perintöosamme?

Kun Tuhlaajapoika-vertauksessa nuorempi poika tahtoo itsenäistyä ja ottaa elämänsä omiin käsiinsä ei se onnistukaan. Kun hän jättää isänsä kodin, hän menettää vieraissa oloissa elämänsä hallinnan ja lopulta hän on nälkää näkevän maan sikojakin huonommassa asemassa. Sanotaan, että siinä tilanteessa hän menee itseensä.Tapahtuu ratkaiseva käänne hänen sielussaan, syntyy nöyryys, joka sitten muuttuu rohkeudeksi lähteä takaisin isän luo. Nöyryydessään hän kokee, että on loukannut koko maailmanjärjestystä: taivasta ja omaa isäänsä. Kun poika palaa kotiin isä riemuitsee pojan paluusta. Hän oli kuollut, mutta heräsi eloon.

Koko ihmiskunnan kehitys on johtanut meidän vieraantumiseen maan isäperustasta. Olemme unohtaneet vapautumisen huumassa, ettei ihminen voi elää ilman rakastavaa suhdetta maahan ja sen elävöittäviin voimiin. Itseensä meneminen, oman tosiolemuksensa muistaminen koskee niin yksittäistä ihmistä kuin kokonaisia kansojakin.

Asenteen muuttamiseen kuuluu nöyryys, joka johtaa rohkeuteen tehdä todellisia elävöittäviä, maailmaa parantavia ja eheyttäviä päätöksiä ja tekoja. Tästä alkaa maailman uudelleen pyhittämiseksi, uuden yhteyden löytämiseksi maan henkisyyteen.

”Minä olen tie, totuus ja elämä”

Kautta vuosisatojen ihmiset ovat lähteneet pyhiinvaellukselle kaikkialla maailmassa. Tielle on lähdetty paitsi päämäärän myös ennen kaikkea matkalla olemisen itsensä vuoksi. Todellinen tavoite on ollut muuntumisen kokemus omassa sielussa.

Elämämme muodostuu vaelluksista, pienemmistä ja suuremmista. Voittaessamme tiellä olevat esteet ja löytäessämme harhailujen jälkeen taas oikean suunnan, muuttuu sisäisyytemme. Emme ole enää samanlaisia kuin matkalle lähtiessämme. Suhteemme maailmaan ja omaan itseemme muuttuu matkan myötä.

Sosiaalisessa elämässämme joudumme myös toisinaan kulkemaan pitkiä matkoja, sillä vaikka toinen ihminen olisi ihan lähellä, voi tie hänen luokseen olla hyvin pitkä. Myös tie henkisten totuuksien ymmärtämiseen ei kulje vain pään vaan myös tekojen, askeleitten ja ennen kaikkea sydämen kautta.

Kristuksen lause: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”(Joh.14) tuntuu ensin yhdistävän toisiinsa neljä aivan yhteen kuulumatonta asiaa, mutta ne liittyvät elävästi yhteen. Vain siten, että minä lähden liikkeelle ja pyrin eteenpäin, voin löytää totuuden elämässäni, tietäen, että Kristus kulkee kanssani joka askeleella, myös kaikkein vaikeimmalla.

Totuuden tunteminen syntyy vaelluksesta ja koettelemuksista mutta myös ilosta ja rakkaudesta, jotka kohtaan matkalla. Tärkeää on, että minä itse olen ne kohdannut, ne ovat minun kohtaloni, osa minua, minun elämääni. Todellinen itsetuntemus on siunaukseksi koko maailmalle ja sen saavuttamiseksi on tärkeää pysyä liikkeellä.

(Artikkelin kuva Heliheli Kopteri)