Jeesus-lapsi temppelissä – Kristiyhteisö

Jeesus-lapsi temppelissä

”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä; hän oli opettajien keskellä kuunnelleen heitä ja esittäen heille kysymyksiä. Mutta kaikki, jotka kuulivat häntä, olivat hämmästyneitä ja ihmeissään hänen ymmärryksestään ja vastauksista, joita hän heille antoi.” Lk 2,46-47

Taiteilija Max Liebermann on 140 vuotta sitten maalannut näkemyksensä 12-vuotiaasta Jeesus-lapsesta temppelissä. Lapsi on kuvattu sivusta päin seisomassa keskellä miesjoukkoa. Yksi miehistä on istuutunut aivan lähelle lasta portaille, voidakseen katsoa suoraan hänen silmiinsä. Käsi mietteliäästi leualla hän yrittää saada vahvistusta kuulemalleen lapsen silmistä. Muut pyrkivät kurkottamaan lähemmäksi kuullakseen paremmin opetusta.

Vuorokausia kestäneen pelon, epätoivon ja varmasti monien rukousten jälkeen löytävät Jeesuksen vanhemmat lapsensa temppelistä opettamassa. Epätoivo muuttuu kiukun ja ilon kautta hämmästykseksi. Se, mikä oli kadonnut, löytyy, mutta muuttuneena.

Armon tähti, jonka mukaan myös kolme pappistietäjää aikanaan suunnistivat, liittyy yhä enemmän maailmaan. Sen valo ja voima elävät lapsen silmissä ja viisaissa sanoissa, joita hän puhuu. Sen lämpimän valon löytävät Josef ja Maria lopulta temppelistä lapsessaan, vaikka eivät sitä aluksi voikaan ymmärtää. Valo, joka on tulossa maailmaan, liittyy kahdeksantoista vuotta myöhemmin Jordanin kasteessa tämän lapsen kautta maan tapahtumiin. Ja elää siitä lähtien yhä enemmän liittyneenä meihin, ihmiskuntaan.

Ihmisenä olemisen peruskysymyksiin kuuluu oman elämän tarkoituksen ja suunnan etsiminen. Kun armotähden valo, meidän oman tähtemme valo, katoaa näkyvistämme, emmekä tahdo sitä löytää on hyvä muistaa, kirjanoppineita juutalaisia temppelissä, Jeesuksen vanhempia tai viisaita pappiskuninkaita.  Sen valon voi vielä löytää. Sillä rukouksessa elää sama valo, jonka voimme löytää myös maailmasta ulkopuoleltamme.

Armotähden hengen säde, josta syntyy sisäinen elämä Kristuksessa, voi löytyä lapsen silmistä, henkisestä viisaudesta tai lähimmäisen löytämisestä. Valo, joka oli tulossa maailmaan, elää nyt meidän keskellämme ja meissä.

Harri Salmisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *