Sydämet avoinna hämmästelimme yhteisyyden tunnelmaa. Me – tällä kertaa yhteen kokoontuneet ihmiset – kuuntelimme toisiamme. Kuulimme toistemme puheäänen, yhteisen puheensorinan ja kaikkien sanojen takaa: toistemme ajatuksia. Liikuimme tilassa, lausuimme säkeitä ja soitimme musiikkia. Lauloimme ja kunkin oma lauluääni yhtyi yhdeksi soinnuksi, yhteiseen laulun sointiin. Monet Martat saattoivat pöydät koreiksi, vatsat kylläisiksi ja suut makeiksi. Harjoittelimme yhdessä ihmisenä olemisen taitoa. Kiitos.
Mikael-juhla, jos mikään, on tekojen juhlaa. Ihmisen Vihkitoimituksessa voimme olla täysin vapaasti enemmän tai vähemmän läsnä ja silti vastaanottaa Hengen kosketuksen. Meidän tehtäväksemme jää viedä tämä impulssi jokapäiväiseen elämään. Omaehtoisesti voimme kantaa tämän elämän sykkeen arkipäiväisimpiinkin elämäntilanteisiin.
Loppukeskustelun aiheena oli kunkin oma käsitys tehdystä tai tehtäväksi aiotusta `Mikael-teosta’. Puheenvuorot olivat koskettavia, niin kuin myös hiljaisen kuuntelun tunnelma. Puheenvuoroista muodostui kuva pienistä – ensisilmäykseltä ei niinkään kovin sankarillisista – teoista, joissa vahva omantunnon ääni yhdistyi yksilölliseen ja vapaaseen toimintaan. Tekoon. Tekoon, jonka motiivina tai yllyttimenä ei ole mikään ulkoinen tapa tai tarve, ei mikään yleinen soveliaisuus tai säännönmukaisuus, vaan vain ja ainoastaan yksilöllinen havainto ja vakuuttuneisuus teon tarpeellisuudesta. Kaikki suuret teot ovat pieniä tekoja. Mikael-tekoja.
Toivon, että seuraavien Mikael-vuosien aikana, ehdimme ja voimme paneutua pääkaupunkiseudun kristiyhteisöläisiä koskettavien kysymysten ratkaisuun. Yritän edesauttaa sitä.
Kaikkia pääkaupunkiseudun seurakuntalaisia lämpimästi tervehtien
Erkki Airikkala