Kautta vuosisatojen ihmiset ovat lähteneet pyhiinvaellukselle kaikkialla maailmassa. Tielle on lähdetty paitsi päämäärän myös ennen kaikkea matkalla olemisen itsensä vuoksi. Todellinen tavoite on ollut muuntumisen kokemus omassa sielussa.
Elämämme muodostuu vaelluksista, pienemmistä ja suuremmista. Voittaessamme tiellä olevat esteet ja löytäessämme harhailujen jälkeen taas oikean suunnan, muuttuu sisäisyytemme. Emme ole enää samanlaisia kuin matkalle lähtiessämme. Suhteemme maailmaan ja omaan itseemme muuttuu matkan myötä.
Sosiaalisessa elämässämme joudumme myös toisinaan kulkemaan pitkiä matkoja, sillä vaikka toinen ihminen olisi ihan lähellä, voi tie hänen luokseen olla hyvin pitkä. Myös tie henkisten totuuksien ymmärtämiseen ei kulje vain pään vaan myös tekojen, askeleitten ja ennen kaikkea sydämen kautta.
Kristuksen lause: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”(Joh.14) tuntuu ensin yhdistävän toisiinsa neljä aivan yhteen kuulumatonta asiaa, mutta ne liittyvät elävästi yhteen. Vain siten, että minä lähden liikkeelle ja pyrin eteenpäin, voin löytää totuuden elämässäni, tietäen, että Kristus kulkee kanssani joka askeleella, myös kaikkein vaikeimmalla.
Totuuden tunteminen syntyy vaelluksesta ja koettelemuksista mutta myös ilosta ja rakkaudesta, jotka kohtaan matkalla. Tärkeää on, että minä itse olen ne kohdannut, ne ovat minun kohtaloni, osa minua, minun elämääni. Todellinen itsetuntemus on siunaukseksi koko maailmalle ja sen saavuttamiseksi on tärkeää pysyä liikkeellä.
(Artikkelin kuva Heliheli Kopteri)