Katastrofit ovat aina herättäneet suurta pelkoa ihmisissä, oli sitten kyse luonnonkatastrofeista tai ihmisten aiheuttamista. Jo Vanhassa Testamentissa on lukemattomia kertomuksia suurta pelkoa herättäneistä tapahtumista. Eikä tilanne ole nykyään sen kummempi. Kokemus omasta voimattomuudesta on vahva. Mutta jotain on muuttunut ihmisen suhteessa katastrofeihin viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikaisemmin suuret luonnonmullistukset, sodat sekä sairaudet koettiin Jumalan rangaistuksina. Jumala ”piiskasi” ja ”kuritti” ihmistä johdattaakseen hänet siten oikealle tielle, ja herättääkseen hänet huomaamaan jumalallisen vallan.
Mutta kukapa enää kokee maanjäristyksiä tai sotia Jumalan rangaistuksina. Enemmänkin ne ovat ihmisen aikaansaamisia, ihminen rankaisee siskojaan ja veljiään. Kuitenkin silloin, kun onnettomuudet koettiin Jumalan rangaistuksina, kokivat ihmiset samalla myös Jumalan läheisyyden. Nyt kysytään, jos yleensä edes kysytään: ”Missä Jumala oli, kun talot sortuivat?”
Mikä entisistä ajoista on jäänyt jäljelle, on pelko, ja myös voimattomuuden tunne, yksinäisyys: ”Minut on jätetty oman onneni varaan”. Ihminen kokee oman kohtalonsa, ja samalla aavistuksen itsenäisyydestään.
Onko tässä pelon, voimattomuuden ja yksinäisyyden maailmassa tilaa ylösnousemukselle, vai jääkö pääsiäisen tapahtuma historian menneisyyteen? Miten ylösnousemus 2000 vuotta sitten oli mahdollinen? Ihmettä edelsi haava, maa järisi pitkäperjantaina ja vielä sunnuntaiaamun varhaisina tunteina ennen auringon nousua. Maan haavaan virtasi veri Kristuksen haavoista. Ja Hän lahjoitti haavoitetun ruumiinsa maalle, tälle meidän elämämme perustalle, lahjoittaakseen siten koko ihmiskunnalle uuden elämän.
Meidän haavoitetussa sielussamme, meidän yksinäisyydessämme ja pelossamme on ylösnousemuksen maaperä. Sielustamme kumpuavassa rukouksessamme voimme kokea Jumalan läheisyyden, me voimme kokea Hänet, joka ylösnousemuksessaankin kantaa ihmisten haavat. Hän tuntee meidän haavamme, Hän tuntee meidät. Ja kutsuu meitä nimeltä ja johtaa meidät ulos, vapauteen – meidän itsenäisyydessämme.