Harri Salmisto – Sivu 2 – Kristiyhteisö

Kameli neulansilmän edessä

”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Lk.18

Autiomaassa vaeltava kamelikaravaani on ikivanha näky. Tuhansia vuosia ovat kauppiaat kuljettaneet kamelien avulla tavaroita paikasta toiseen, jopa mantereelta toiselle. Omaisuuksia on ostettu, myyty ja koottu kamelikaravaanien ansiosta. Kameli on eläin, joka on kantanut ihmisen maallista omaisuutta. Juuri tämän eläimen Jeesus asettaa neulansilmän eteen, kun muuan korkeassa asemassa oleva mies tahtoo saada neuvoja henkisellä tiellään.

Mies on noudattanut käskyjä nuoresta pitäen, mutta vielä hän ei koe saavuttaneensa iankaikkisen elämän sfääriä. Miten ylittää ajallisen ja ikuisen, maallisen ja henkisen maailman raja. Jeesus antaa hänelle neuvon: hänen pitää vielä luopua omaisuudestaan köyhien hyväksi, sitten hän voi päästä eteenpäin. Ei ole ihme, että rikas mies tulee aluksi murheelliseksi tämän kuultuaan, sillä hän kokee luopumisen tuskaa. Hän tulee kyllä vielä löytämään tiensä eteenpäin, kun hän ensin on kasvanut luopumisen sijasta ajatukseen vapautumisesta. Hän oppii vielä kaipaamaan vapautumista ja silloin ei omaisuudella ole enää arvoa vaan se on vain taakka.

Elämässä olemme taakkoinemme ja menneisyyden painolasteinemme toisinaan neulan silmän edessä emmekä löydä tietä eteenpäin. Mutta kun onnistumme vapautumaan, antamaan anteeksi, joustamaan toisten hyväksi, olemaan ennakkoluulottomia -se voi tapahtua monella eri tavalla- silloin olemmekin jo neulansilmän toisella puolella, iankaikkisuuden alueella, josta tie jatkuu eteenpäin.

Ota vuoteesi ja kävele

”Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» 

Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli”. (Joh.5,2-9)

Se joka ajaa nopeimmin autolla, juoksee nopeimmin tai tekee eniten maaleja, on tämän päivän sankari. Huippu-urheilijoita palvotaan ja heistä tulee miljonäärejä, voittaja on ihanne. Kilpailu levittäytyy kuitenkin muuallekin kuin vain urheiluun, se levittäytyy kaikkialle elämäämme: työhön, opiskeluun, koulunkäyntiin, harrastuksiin ja ihmisistä huolehtimiseen. Elämme kilpailuyhteiskunnassa, johon toisaalta kuuluu, että kaikki eivät voi olla voittajia ja että häviäjiä on yhä enemmän. Ihmisiä, jotka eivät jaksa tai osaa kilpailla on yhä enemmän.

Oliko tilanne Betesdan altaalla jo samanlainen? Jokainen halusi olla ensimmäisenä vedessä, eikä kukaan halunnut auttaa halvaantunutta. Hän itsekään ei voinut auttaa itseään, vaan makasi jo 38 vuotta sairaana.

Kysymys ei ole vain fyysisestä auttamisesta vaan siitä, että sielullisessa ja sosiaalisessa tilanteessa löytää perustan olemassaololleen ja se voi syntyä vain toisen ihmisen avulla. Se syntyy kun toinen ihminen ei halua vain hyötyä minusta, vaan näkee minut ja kantaa minua, osoittaa minua kohtaan todellista mielenkiintoa. Mielenkiinto lähimmäisiä kohtaan on suuri yhteisöä luova voima ja se on todellisen ihmiskohtaamisen edellytys.

Halvaantunutta Betesdan altaalla ei parantanut lähteen vesi, vaan se, että Kristus todella näki hänet ja että hänen syvintä olemustaan puhuteltiin ja kosketettiin. Näin hän löysi voiman tarttua omaan kohtaloonsa ja saattoi lähteä liikkeelle.

Jeesus-lapsi temppelissä

”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä; hän oli opettajien keskellä kuunnelleen heitä ja esittäen heille kysymyksiä. Mutta kaikki, jotka kuulivat häntä, olivat hämmästyneitä ja ihmeissään hänen ymmärryksestään ja vastauksista, joita hän heille antoi.” Lk 2,46-47

Taiteilija Max Liebermann on 140 vuotta sitten maalannut näkemyksensä 12-vuotiaasta Jeesus-lapsesta temppelissä. Lapsi on kuvattu sivusta päin seisomassa keskellä miesjoukkoa. Yksi miehistä on istuutunut aivan lähelle lasta portaille, voidakseen katsoa suoraan hänen silmiinsä. Käsi mietteliäästi leualla hän yrittää saada vahvistusta kuulemalleen lapsen silmistä. Muut pyrkivät kurkottamaan lähemmäksi kuullakseen paremmin opetusta.

Vuorokausia kestäneen pelon, epätoivon ja varmasti monien rukousten jälkeen löytävät Jeesuksen vanhemmat lapsensa temppelistä opettamassa. Epätoivo muuttuu kiukun ja ilon kautta hämmästykseksi. Se, mikä oli kadonnut, löytyy, mutta muuttuneena.

Armon tähti, jonka mukaan myös kolme pappistietäjää aikanaan suunnistivat, liittyy yhä enemmän maailmaan. Sen valo ja voima elävät lapsen silmissä ja viisaissa sanoissa, joita hän puhuu. Sen lämpimän valon löytävät Josef ja Maria lopulta temppelistä lapsessaan, vaikka eivät sitä aluksi voikaan ymmärtää. Valo, joka on tulossa maailmaan, liittyy kahdeksantoista vuotta myöhemmin Jordanin kasteessa tämän lapsen kautta maan tapahtumiin. Ja elää siitä lähtien yhä enemmän liittyneenä meihin, ihmiskuntaan.

Ihmisenä olemisen peruskysymyksiin kuuluu oman elämän tarkoituksen ja suunnan etsiminen. Kun armotähden valo, meidän oman tähtemme valo, katoaa näkyvistämme, emmekä tahdo sitä löytää on hyvä muistaa, kirjanoppineita juutalaisia temppelissä, Jeesuksen vanhempia tai viisaita pappiskuninkaita.  Sen valon voi vielä löytää. Sillä rukouksessa elää sama valo, jonka voimme löytää myös maailmasta ulkopuoleltamme.

Armotähden hengen säde, josta syntyy sisäinen elämä Kristuksessa, voi löytyä lapsen silmistä, henkisestä viisaudesta tai lähimmäisen löytämisestä. Valo, joka oli tulossa maailmaan, elää nyt meidän keskellämme ja meissä.

Harri Salmisto