A lttareilta kuulemme pääsiäisen aikaan evankelista Johanneksen meille välittämiä Jeesuksen Jäähyväispuheita, mutta kirkkovuoden kuluessa muitakin syvällisiä lauseita Kristuksen ”minä olen -olemuksesta”.
Nämä Jeesuksen puheet ovat ajassa tapahtuneita, historiallisia tosiasioita. Silti niissä on ikuinen, ajaton, maan aikakaudet ylittävä suuruus. Juuri niistä syistä ne ovat Pyhän kirjan sanoja. Niissä ei puhu enää Jeesus, vaan niissä puhuu itse Kristus eikä enää ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta!
Ulkopuolen ja sisäpuolen välillä on ovi, jonka joudumme avaamaan siirtyessämme ajattomasta ajalliseen tai ajallisesta ajattomaan. Vain minä voin avata oven ja vain minä voin sen sulkea. Avaaminen ja sulkeminen ovat minuuden tekoja ihmisen sielussa. Ovi sekä yhdistää että erottaa; siitä käymme sekä sisälle että ulos. Ei ole samantekevää, miten kuljemme tuosta ovesta. Jo muinainen psalmilaulaja tunsi ihmisen elämään liittyvät siirtymäkohdat ja anoi niihin siunausta:
Herra kätkeköön sinun
uloskäymises ja sisällekäymises,
hamasta nyt ja ijankaikkiseen!
(Ps. 121, v. 1776 käännöksen mukaan)
Kun iltaisin vaivumme uneen ja kun aamuisin heräämme, kuljemme ovesta. Kun heräämme, siunaamme uloskäymisemme ja iltaisin taas siunaamme käymisemme sisälle unen maailmaan. Vanha viisaus tuon kynnyksen pyhittämisestä on siirtynyt myös oberuferilaisiin joulunäytelmiin, joissa näytelmien aluksi laulaen rukoilemme:
Siunaa, Herra, askelemme,
sisään käynti, uloskäynti!
Kun jumalanpalveluksessa piirrämme ristinmerkin otsaan, leukaan ja rintaan, siunaamme itsemme ”kokonaisvaltaisesti” ennen kuin siirrymme askel askeleelta sille alueelle, jossa jumalallinen elää ja vaikuttaa. Samalla voimme muistaa omaa syntymäämme hengen yhteisöstä alas maanpäälle. Meistä useimmat on kastettu luterilaisessa kirkossa vedellä. Kristiyhteisön kasteen sakramentissa meillä on kaiken läpäisevän veden lisäksi säilyttävinä aineksina suola ja uudistavana tuhka, joilla vastasyntynyt lapsi kastetaan. Samoin kuin meidän tulomme maan päälle on siunattu kasteella, samoin me aikuisina itse kastamme itsemme ristinmerkein ja pyhitämme tuon oven, joka on itse Kristus. Siitä ovesta tulimme kerran maan päälle ja siitä ovesta myös siirrymme kuolemassa ‒ siunauksen saattelemina ‒ takaisin ihmissielun henkiseen kotiin.
Maalaus: Eija Dodds
Alkuseurakunnassa vallitsi vielä Ylösnousseen ilmapiiri. Hänen läsnäolonsa koettiin välittömänä, koska henkinen todellisuus oli vielä niin lähellä. Sen sijaan fyysinen Golgatan tapahtuma oli alkuseurakunnalle vieras.
Ensimmäiset kristilliset maalaukset pyrkivätkin kuvaamaan lähinnä henkisiä realiteetteja, kuten ylösnousemusta. Varhaiset Ristiinnaulitun kuvat eivät kuvanneet kärsimystä, vaan nimenomaan jumalallista luontoa. Sen vuoksi niissä kuvattiin kärsimyksistä vapaata Jumalaa, joka kuitenkin riippui ristillä, tosin hyvin kevyesti ja viitteenomaisesti, kuin risti ei olisi Häntä lainkaan koskettanut. Tällaiseen kuvaukseen pyrkii ikonimaalari luodessaan ikoneita, ikkunoita henkiseen todellisuuteen.
Mutta kun kului muutama vuosisata, Ristiinnaulittu tuli yhä konkreettisemmaksi kristinuskon symboliksi, ja kirkon alttaritilaan ripustettiin usein pelkkä krusifiksi. Kärsimys on fyysinen realiteetti ja sellaisena myös materialistin helppo ymmärtää. Ylösnousemus taas on henkinen realiteetti, joka pakenee materialistista tarkastelua. Mitä enemmän kristinuskossa samastuttiin kärsimykseen ja pelkkään krusifiksiin, sitä ohuemmaksi tuli ylösnousemuksen henkinen ymmärrys.
Samalla syntyi kristillinen materialismi.
Joka aikoo lähestyä kristinuskon salaisuutta henkisenä realiteettina, hänen olisi hyvä pyrkiä kokemaan tuo ihmeellinen vaellus pitkäperjantaista pääsiäisaamuun, aineen vankeudesta hengen vapauteen, krusifiksin alta ylösnousemukseen, joka on samalla ihmisenä olemisen täyttymys.
Evankelista Johannes, itsensä Kristuksen vihkimä Lasarus, välittää meille tien henkiseen kristinuskoon. Hänen välittämänsä Jäähyväispuheet eivät suinkaan merkitse jäähyväisiä, vaan ”parousiaa”, ylösnousseen Kristuksen katkeamatonta läsnäoloa maan piirissä, ihmiskunnassa, jokaisen yksittäisen ihmisen hengityksessä, verenkierrossa ja koko olemuksessa aina päiviemme loppuun saakka.
Siunauksellista Pääsiäisen ja Taivaaseenastumisen aikaa
kaikille seurakuntiemme ystäville ja jäsenille!
Iitissä 29.04.2021 Pekka Asikainen