Tuhlaajapoika

”Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt. ”(Lk. 15,11-32)

Heinäkuun lopulla Maailman luonnonsäätiö ilmoitti, että olemme kuluttaneet maan uusiutuvat luonnonvarat tämän vuoden osalta. Tästä laskennallisesta päivämäärästä huolimatta, kun katsomme ympärillemme, elämä näyttää jatkuvan kuten ennenkin. Viesti on kuitenkin hälyttävä: miten me oikein käytämme perintöosamme? 

Kun Tuhlaajapoika-vertauksessa nuorempi poika tahtoo itsenäistyä ja ottaa elämänsä omiin käsiinsä ei se onnistukaan. Kun hän jättää isänsä kodin, hän menettää vieraissa oloissa elämänsä hallinnan ja lopulta hän on nälkää näkevän maan sikojakin huonommassa asemassa. Sanotaan, että siinä tilanteessa hän menee itseensä.Tapahtuu ratkaiseva käänne hänen sielussaan, syntyy nöyryys, joka sitten muuttuu rohkeudeksi lähteä takaisin isän luo. Nöyryydessään hän kokee, että on loukannut koko maailmanjärjestystä: taivasta ja omaa isäänsä. Kun poika palaa kotiin isä riemuitsee pojan paluusta. Hän oli kuollut, mutta heräsi eloon.

Koko ihmiskunnan kehitys on johtanut meidän vieraantumiseen maan isäperustasta. Olemme unohtaneet vapautumisen huumassa, ettei ihminen voi elää ilman rakastavaa suhdetta maahan ja sen elävöittäviin voimiin. Itseensä meneminen, oman tosiolemuksensa muistaminen koskee niin yksittäistä ihmistä kuin kokonaisia kansojakin.

Asenteen muuttamiseen kuuluu nöyryys, joka johtaa rohkeuteen tehdä todellisia elävöittäviä, maailmaa parantavia ja eheyttäviä päätöksiä ja tekoja. Tästä alkaa maailman uudelleen pyhittämiseksi, uuden yhteyden löytämiseksi maan henkisyyteen.