Ulkoisessa vuodenkierrossa elämme keskikesää. Kaikki kukkiva, kukoistava, tuoksuva väriloisto hiljalleen lakastuu ja luonnossa alkaa kypsymisen aika. Kasvimaailma on kurottautunut kohti taivaita. Kosmoksen voimat, aurinko, valo ja lämpö, ovat kutsuneet niitä maan pimeydestä ylös valoon, kohti korkeuksia. Tämä on kasvimaailman valvovaa unta.
Ihminen sen sijaan, intoutuessaan kasvun ja kehityksen riemuun, laulaessaan ja tanssiessaan, antautuessaan kosmoksen vietäväksi, vaipuukin uneen ja hänen tietoisuutensa uinahtaa. Hänet valtaa kesäyön uni, Kesäyön unelma, kuten Shakespearen kuuluisan näytelmän varhaisempi nimi kuuluu. Tähän tulvivaan valoon nousee Johannes Kastajan valtaisa hahmo ja ”huutavan ääni”.
Juhannuksen aikarukouksessa kuulemme hänen nimensä kreikkalaisen muodon, josta erottuvat selvästi äänteet I – O – A. Äänteet ilmaisevat Johannes Kastajan sisäistä olemusta. Eläytymällä näihin äänteisiin voimme löytää seuraavanlaisia tunnelmia: I – johtaa kuin portaikkona suoraan ylös, kohti Isä-Jumalan hengenkorkeuksia, O – ympäröi hengenkorkeuksissa Isä-Jumalan lämmöllä, luovalla ja uudistavalla aineksella, A – puolestaan viittaa Kristus-Aurinkoon.
Kun näitä äänteitä mietiskelee, Marian tavoin liikuttelee sydämessään, voi oivaltaa näistä yhä uusia ja uusia sisältöjä. Johannes Kastajan kreikkalainen nimi IOANES kohottaa nimen arkisen Jussin yläpuolelle, ja näin sana alkaa viitata henkisiin ulottuvuuksiin. Nimen todellisuussisältö jatkuu kuulon alueella: Ioanes on ”huutavan ääni erämaassa”, erämaan autiudessa ja yksinäisyydessä. Tuo ääni on polttava liekkisana, kipeä, eheyttävä, parantava, joka ohjaa ihmisen kehittymään, muuttumaan, muuttamaan käsityksiään. Se sana on MIELENMUUTOS, metanoia, ’parannus’, kuten sana on käännetty vanhassa kirkkoraamatussa. Sen elementti on tuli, Sanassa elävä tuli, joka polttaa meistä pois turhan ja epäolennaisen ja puhdistaa meidät.
Johanneksen upotuskasteessa ihmisen tietoisuuteen nousi järkyttävällä tavalla hänen erkaantumisensa jumalallisesta. Mielen ja ajattelun muutos oli johdonmukainen seuraus kasteen kaiken muuttavan tapahtuman voimasta. Tässäkin mielessä Johanneksen kaste on verrattavissa kuolemanrajakokemuksiin, joista olemme kuulleet ja saaneet usein lukea.
Koko Juudean maa ja kaikki Jerusalemin asukkaat läksivät ulos hänen luokseen. Ja kun Johannes heidät kastoi Jordanin virrassa, he samalla tunnistivat syntivelkansa ja hairahduksensa. Ja Johanneksen vaatetuksena olivat kamelin karvat ja vyötäisillä nahkavyö. Hänen ruokanaan olivat palkohedelmät ja metsähunaja. Hän julisti sanoen: ’Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Liian vähäpätöinen olen päästämään edes maahan kumartuneena hänen kengännauhojaan.
Minä olen kastanut teidät veteen upottamalla, mutta Hän on kastava teidät Pyhään Henkeen.’ Mark. 1: 5 – 8.
Ja niinä päivinä tapahtui, että Jeesus tuli Galilean Nasaretista ja Johannes kastoi hänet Jordanin virrassa. Ja heti vedestä noustessaan Jeesus näki taivaat auenneina ja sieltä Hengen – kuin kyyhkysen – laskeutuvan häneen. Ja taivaista kuului ääni: ’Sinä olet minun Poikani, rakastettuni; sinussa on hyvä tahtoni tullut ilmi.’ Mark. 1: 9 – 11.
Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslastaan. Niin hän katsahti ylös ja näki Jeesuksen vaeltavan ohitse, ja sanoi:
KATSO, JUMALAN KARITSA, (JOKA KANTAA IHMISKUNNAN EREHDYSTEN JA SYNTIEN VELKATAAKAN.) Joh. 1: 35 – 36.
Evankelista Johannes kertoo edelleen, miten juutalaisia tulee kertomaan Johannekselle, että Jeesus kastaa Jordanin toisella puolen ja kaikki menevät Hänen kastettavakseen. Johannes vastaa puhtaasti ja vaatimattomasti, ilman pienintäkään egoismia tai kilpailua opetuslasten lukumäärästä:
”Ihminen ei voi ottaa vastaan mitään, ellei sitä ole hänelle suotu korkeammista maailmoista. Te olette todistajiani, kun sanoin: ’En minä ole Kristus-voideltu, vaan minä olen se, joka on lähetetty Hänen edellään.’ Kenellä on morsian, hän on sulhanen. Mutta sulhasen ystävä seisoo tämän vierellä kuunnellen ja iloiten sulhasen äänestä. Nyt tämä minun iloni on täyttynyt:
HÄNEN TULEE KASVAA, MUTTA MINUN TULEE PIENENTYÄ.” Joh. 3: 27 – 37.
Johannes Kastajaa ei syyttä pidetä uhraamisen suojelijana ja siunaajana kristillisessä jumalanpalveluksessa, messussa. Edellä kuvattujen tapahtumien jälkeen hänen suureen kutsumustehtäväänsä kuului joutuminen vankilaan. Lopulta hänen mainen kohtalonsa täyttyi hänen tultuaan mestatuksi. Uhrikuolemansa jälkeen Johannes Kastaja ei kadonnut maan piiristä, vaan jäi henkisestä maailmasta vaikuttamaan siunaavana sieluna opetuslasten keskuuteen.
Uhriaines ei koskaan häviä olemattomiin, vaan se rakentaa jumalallista hengen maailmaa ja toimii siltana maisen ja jumalallis-henkisen välillä. Niin usein kuin me vihkitoimituksen uhriosassa yhdymme täysin sydämin sanoihin ”Kristus-valo päivämme valossa”, yhtä usein voimme muistaa Johannes Kastajan sanat: Hänen tulee kasvaa, minun pienentyä.
Meidän palava rukouksemme on rakkaudessa ja hyvällä tahdolla suoritettu uhri, joka suitsutussavun tavoin nousee Isä-Jumalan eteen. Siinä rukouksessa todellistuvat jokaisella kerralla konkreettisesti I – O – A, ylöspäin suuntautuvana rukouksena, palavana rakkautena ja antaumuksena jumalalliselle maailmalle. Jokaisessa todellisessa uhripalveluksessa, myös Ihmisen vihkitoimituksessa, Johannes Kastaja on siunaamassa alttarin ihmistä siunaavaa tekoa nyt ja kaikkina aikoina.
Parhain terveisin Pekka Asikainen