Santa Lucia – valon tuoja

Kerrotaan, että 200-luvun lopulla kristittyjen ankarien vainojen aikana Syrakusan kaupungin liepeillä ja katakombeissa olisi nähty vaeltamassa nuori neito, molemmissa käsissään kantamuksia, päässään kynttilöin koristettu kruunu.

Neito oli nimeltään Lucia, ja hän kantoi ruokaa ja juomaa vainoja pakeneville kristityille. Koska katakombeissa oli pimeää, hän kantoi kynttiläkruunua nähdäkseen liikkua pimeässä. Tästä legendasta on saanut alkunsa perinne, jota vietetään erityisesti Ruotsissa, mutta meilläkin joulukuun 13. päivänä.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten myös Stuttgartissa vietettiin Lucian päivää. Silloin pappisseminaarissa opiskeli useita pohjoismaisia opiskelijoita, ruotsalaisia, tanskalaisia, norjalaisia ja muutama suomalainen. Kun koitti joulukuun 13., silloin Lars Karlsson, joka perheineen asui Haussmannstrassella, kutsui meidät toiset opiskelijat kotiinsa viettämään Lucian juhlaa. Lassen ja Maritan vanhin tytär, valkoisiin pukeutunut Åsa, kantoi päässään kynttiläkruunua ja hänen pikku sisarensa Hanna seurasi häntä kynttilä kädessään. Lassella taisi olla kitara sylissä, ja niin lauloimme ”Santa Luciaa” Svaabien maalla, jossa tällaista perinnettä ei ole.

Vanha legenda Luciasta on järkyttävä marttyyrikertomus nuoresta neidosta, hänen sairaasta äidistään ja paranemisesta. Legendaan liittyy vielä ”pakananuorukainen”, Lucian sulhanen, joka menettää morsiamensa.

Luciaa pidetään katolisessa maailmassa mm. köyhien suojelijana, sokeitten, katuvien ilotyttöjen ja sairaiden lasten suojelijana. Hän on Syrakusan ja Venetsian suojeluspyhimys. Taiteessa hänellä on miekka, palmun oksa marttyyriuden symbolina, kirja, ruususeppele tai öljylamppu ja vati, jossa on kaksi silmää. Myös Danten Jumalaisessa näytelmässä, sen Inferno-osassa, Lucia kantaa valoa pimeyteen. Näin voimme ajatella myös täällä pimeässä Pohjolassa, että hän tuo meille valoa, näin vuoden pimeimpänä aikana.

Santa Lucia oli syntynyt vuonna 281 Sisiliassa, Syrakusassa varakkaaseen perheeseen. Jo hyvin nuorella iällä hänestä tuli harras kristitty. Hänen äidillään, Euthykialla, oli ollut verenvuototauti jo neljättä vuotta eikä yksikään lääkäri pystynyt häntä parantamaan.

Eräänä pyhäpäivänä he olivat messussa ja kuulivat evankeliumin kertomuksen verenvuototautisesta naisesta, jonka Herra paransi. Silloin tytär sanoi äidilleen: ”Uskotko sen, minkä kuulit? Uskotko, että Pyhä Agatha voisi sinut parantaa?”

Niin sitten Lucia yhdessä äitinsä Eythykian kanssa lähti Cataniaan Pyhän Agathan haudalle. Mutta haudalle päästyään Lucia heti vaipui uneen, ja Agatha ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Lucia, miksi pyydät sellaista, minkä voit tehdä itsekin? Katso, uskosi parantaa myös Sinun äitisi!” Ja niin Eythykia parani sairaudestaan.

Kiitollisena paranemisestaan Eythykia lahjoitti suuren omaisuutensa köyhille. Lucia puolestaan teki Jumalalle lupauksen, että hän pysyy neitsyenä koko elämänsä.

Mutta Lucialla oli sulhanen, jolle vanhemmat olivat hänet luvanneet. Tämä oli pakana ja raivostui kuultuaan kihlattunsa olevan kristityn. Nuorukainen meni tuomarin luokse syyttämään morsiantaan, joka oli kristittynä noussut keisaria vastaan. Kristinusko oli nimittäin siihen aikaan kiellettyä Rooman valtakunnassa.

Tuomari yritti turhaan saada Luciaa luopumaan kristinuskosta ja uhraamnaan epäjumalille. Siihen neito vastasi: ”Jumalalle mieluisa uhri on se, että olen armelias köyhille. Koska minulla ei ole enää mitään uhrattavaa omaisuutta, niin uhraan itseni.” Tuomari jatkoi: ”Sinä olet kuluttanut omaisuutesi kevytmielisten nuorukaisten kanssa, sen vuoksi puhutkin kuin syntinen nainen!”

”Joka on neitseellinen ja puhdas, sen ruumis on Pyhän Hengen temppeli”, vastasi neito.

Silloin tuomari tulistui ja uhkasi viedä Lucian ilotaloon, jossa tämä menettäisi viattomuutensa kanssa myös pyhän hengen. Mutta kun miesjoukko tarttui Luciaan, tämä oli yhtäkkiä niin painava, että häntä ei saatu hievahtamaankaan. Hänen päälleen kadettiin kuumaa öljyä ja hänet yritettiin polttaa, mutta Lucia ei vahingoittunut lainkaan. Kaikille läsnä oleville hän sanoi: ”Rukoilen itselleni sen verran aikaa, että ehtisin vahvistaa uskovia kestämään kaikki kidutuksen tuskat ja että uskottomat menettäisivät pilkallisen äänensä.”

Silloin tuomarin joukot työnsivät miekan hänen kaulansa läpi, mutta Lucia ei vaiennut, vaan huusi: ”Kuulkaa kaikki, julistan teille ilosanoman: kristityille koittaa rauha! Keisari Maximianus on kuollut ja Diokletianus on karkoitettu valtakunnasta! Ja kuten sisarestani Agathasta tuli Catanian suojelija, niin minusta tulee Syrakusan suojelija.”

Lucia jäi haavoittuneena paikoilleen. Vasta kun hän sai papilta pyhän sakramentin, ehtoollisen, vasta sen jälkeen hän antoi henkensä Jumalan huomaan. Ja kaikki kansa lausui yhteen ääneen: Amen.

Ja sille paikalle Pyhä Lucia haudattiin. Samalle paikalle pystytettiin myös kirkko hänen kunniakseen. Hän kärsi marttyyrikuoleman Konstantinuksen ja Maxentiuksen aikana Herran vuonna kolmesataakymmenen.

Pekka Asikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *