Jouluajan myöhästyneitä mietteitä – Kristiyhteisö

Jouluajan myöhästyneitä mietteitä

Vuoden ulkoisesti pimein aika on ohi. Päivät pitenevät pitenemistään, yöt vastaavasti lyhenevät ja valkoiset hanget heijastavat taivaista valoa pitkästä aikaa.

On kulunut jo viikkoja siitä, kun kuulimme alttareilta lupauksen luovan Sanan lähestymisestä, koimme jouluyön salaisuuden. Vihdoin 12 pyhän yön jälkeen kohtasimme kuninkaat kumartamassa taivaan ja maan korkeinta kuningasta.

Kuninkaallisia aineksia ovat kulta, pyhä savu ja mirha. Ne ovat alkuisin maan aineksia, mutta nyt maan piiristä ylös kohotettuja. Meidän puhdas ajattelumme, pyyteetön rukouksemme ja kuoleman voittajan ajatukset meissä, ne kohottavat meidät hengen korkeuksiin alttarin äärellä palvellessamme Jumalaa.

Paimenten lahjat puolestaan ravitsevat ihmisen jokapäiväisiä tarpeita. Oberuferilaisten joulunäytelmien mukaan paimenet tuovat Jeesus-lapselle ravinnoksi maitoa ja jauhoja, ja villaa ulkoista kylmyyttä vastaan. Myös nämä lahjat ovat tarpeen maan maailmassa. Mutta ihmisen sisäinen olemus saa ravintonsa ja lämpenee kuninkaallisista lahjoista.

Alkukirkon ensimmäisinä vuosisatoina kristikunnassa vietettiin vain epifaniaa tai teofaniaa, kuten idän kristikunta loppiaista nimittää. Se on Jumalan laskeutuminen maan päälle Jordanin kasteessa, Kristuksen ilmestyminen maan päälle. Kun materialismi valtasi ihmisen, silloin tietoisuus hengen olemuksesta oheni, ja joulusta jäi jäljelle enää Jeesus-lapsen syntymä, joka on helpompi ymmärtää kuin ”epifania”. Mutta aika muuttuu ja tietoisuus hengen todellisuudesta lisääntyy. Teofania/epifania ei välttämättä toteudu enää juuri siinä muodossa, mihin me olemme tottuneet. Meidän tulisi opetella tunnistamaan Kristus riippumatta siitä, kutsutaanko häntä nimellä Jeesus tai Kristus.

Sieluilla on joka tapauksessa jano hengen todellisuuteen, jota eivät välttämättä tarjoa sinänsä ihanat Jeesus-lapsen kehtolaulut, vaan tarvitsemme lisäksi tietoa ja tietoisuutta hengen olemuksesta, Kristuksen olemuksesta, joka etsii pääsyä ihmisen sisäisyyteen, syntyäkseen uudelleen ihmissielussa. Siksi meitä kehotetaan jokaisessa joulunajan jumalanpalveluksessa tiedostamaan se, että

Kristus on ilmestynyt maan valtakuntaan.
Hänessä meidän tulee nähdä maan ihmisten parannuksen tuoja.
Hänessä on tullut ilmi kaiken olemassaolon Isä-perusta.

Epifania on alttareiden juhla-aikaa. Silloin meitä kehotetaan etsimään sieluistamme kaikkein arvokkain, puhdas kulta, pyhä savu ja kuolemattoman hengen tunto, jotka tarjoamme uhrilahjana Isä-Jumalalle. Tutkiessamme aistimaailman lainmukaisuuksia olemme itse asiassa etsimässä kadonnutta tähteä, joka Kristus-säteillään voisi opastaa meitä löytämään elämän tarkoituksen ja kadotetun päämäärän.

Mutta Kristuksen syntyminen ihmissieluun ei merkitse sitä, että elämä ja kohtalo helpottuisivat vaan päin- vastoin! Kristuksen seuraajan tie on täynnä vaikeuksia, tahallista tai tahatonta väärin ymmärrystä, panettelua, epärehellisyyttä ja motiivien kyseenalaistamista, ehkä jopa joutumista kuoleman vaaraan. Miten meidän siis tulisi elää? Missä on ihmisen tuki ja turva?

Meidän on hyvä muistaa, että Kristus ihmisenä kulki sellaisen tien. Juuri sen vuoksi Isä-Jumala voi kulkea meissä, voi luoda Kristuksen avulla meidän kohtaloissamme kaikkina elämämme päivinä. Hän johtaa meidät läpi sairauksien ja kuoleman. Kristus, Logos, puhdisti muinoin spitaalisen miehen, parantaa tänään sen, mikä meissä on halvaantunutta ja makaa tuskissaan. Hänen tahtonsa puhdistaa meidät, tuo takaisin ihmisten yhteisöön, nostaa seisomaan, rohkaisee meitä kohtaamaan toisia ihmisiä. Hän johtaa meidät myös raskaisiin kohtaloihin ja vahvistaa meitä kantamaan kohtalomme ja ohjaa meidät elävien vesien lähteille, kuten muinainen psalmirunoilija laulaa. Hän iloitsee meissä, kärsii meissä ja voittaa myös meitä uhkaavan kuoleman. Hän ‒ Kristus meissä.

Iitissä 10.2.2021
Pekka Asikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *