Blogi

Jeesus-lapsi temppelissä

”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä; hän oli opettajien keskellä kuunnelleen heitä ja esittäen heille kysymyksiä. Mutta kaikki, jotka kuulivat häntä, olivat hämmästyneitä ja ihmeissään hänen ymmärryksestään ja vastauksista, joita hän heille antoi.” Lk 2,46-47

Taiteilija Max Liebermann on 140 vuotta sitten maalannut näkemyksensä 12-vuotiaasta Jeesus-lapsesta temppelissä. Lapsi on kuvattu sivusta päin seisomassa keskellä miesjoukkoa. Yksi miehistä on istuutunut aivan lähelle lasta portaille, voidakseen katsoa suoraan hänen silmiinsä. Käsi mietteliäästi leualla hän yrittää saada vahvistusta kuulemalleen lapsen silmistä. Muut pyrkivät kurkottamaan lähemmäksi kuullakseen paremmin opetusta.

Vuorokausia kestäneen pelon, epätoivon ja varmasti monien rukousten jälkeen löytävät Jeesuksen vanhemmat lapsensa temppelistä opettamassa. Epätoivo muuttuu kiukun ja ilon kautta hämmästykseksi. Se, mikä oli kadonnut, löytyy, mutta muuttuneena.

Armon tähti, jonka mukaan myös kolme pappistietäjää aikanaan suunnistivat, liittyy yhä enemmän maailmaan. Sen valo ja voima elävät lapsen silmissä ja viisaissa sanoissa, joita hän puhuu. Sen lämpimän valon löytävät Josef ja Maria lopulta temppelistä lapsessaan, vaikka eivät sitä aluksi voikaan ymmärtää. Valo, joka on tulossa maailmaan, liittyy kahdeksantoista vuotta myöhemmin Jordanin kasteessa tämän lapsen kautta maan tapahtumiin. Ja elää siitä lähtien yhä enemmän liittyneenä meihin, ihmiskuntaan.

Ihmisenä olemisen peruskysymyksiin kuuluu oman elämän tarkoituksen ja suunnan etsiminen. Kun armotähden valo, meidän oman tähtemme valo, katoaa näkyvistämme, emmekä tahdo sitä löytää on hyvä muistaa, kirjanoppineita juutalaisia temppelissä, Jeesuksen vanhempia tai viisaita pappiskuninkaita.  Sen valon voi vielä löytää. Sillä rukouksessa elää sama valo, jonka voimme löytää myös maailmasta ulkopuoleltamme.

Armotähden hengen säde, josta syntyy sisäinen elämä Kristuksessa, voi löytyä lapsen silmistä, henkisestä viisaudesta tai lähimmäisen löytämisestä. Valo, joka oli tulossa maailmaan, elää nyt meidän keskellämme ja meissä.

Harri Salmisto

Att träffa målet

Ett konstverk försöker ta fram essensen av fenomen och skeenden, rör sig inåt och bortom den synliga ytan mot tillvarons kärna. Konstnärerna använder sig naturligtvis oftast av verklighetens ytor – lera, pigment, metaller, trä osv. De kan bearbeta dem, spegla dem, vända på dem, bryta upp och flytta på dem, men för att inte stanna vid kitsch och plump realism försöker de ta fram djupare liggande strömmar och strukturer som inte är bundna till tid och rum utan bär ett slags arketypisk evighet i sig.

Vägarna till dessa större giltigheter är många, lika många som det finns konstnärer i världen och varje ny riktning inom konsten har varit och är fortfarande försök att öppna en ny dörr mot verkligheten . Det kan jämföras med de många språken på jorden vi har idag – kanske 6000. Varje språk är i sig unikt och förmår skildra samma verklighet på sitt eget suveräna, oefterhärmliga sätt.

Konstnären måste alltså finna sitt språk , sin unika stämma i världen för att få nyckeln till arketypernas värld. Det gäller att träffa målet.

Det grekiska ordet hamartia, som förekommer både hos Aristoteles och i nya testamentet, har som så många ord genomgått en kraftig förvandling. I dagens språkbruk översätts det oftast med synd, ett begrepp som få ens vill ta i sin mun. För en modern människa har det närmast en negativ klang och kopplas nästan automatiskt ihop med skuldkänslor och mindrevärde, fördömande moralism och översitteri. Det grekiska ursprungsordet öppnar däremot helt andra dimensioner. Det härstammar från det gamla bågskyttet och betyder ungefär att missa målet.

Härifrån är inte ett alltför långt steg till det japanska bågskyttet Kyudo, där allt förvandlats till högsta koncentration och exakthet – till konst. Konstnären har sin pensel och sina färger liksom bågskytten har sin pil och båge.

Så beskriver Eugen Herrigel processen i sin bok Zen och bågskytte från 1948:

Skytten upphör att vara medveten om sig själv som den som skall träffa mitt i målet där framme. Detta tillstånd av omedvetenhet blir verklighet när han, helt tom och befriad från självet, blir ett med den fulländande tekniska skickligheten, även om detta innehåller något av en helt annan dignitet, som inte kan nås genom någon fortlöpande övning.

Att ”synda” som konstnär vore alltså att nöja sig med att kanske träffa tavlan, men inte mitt i prick. Språket klingar inte, för det är inte unikt. Med bara lite skrap på ytan öppnar sig inte heller arketyperna.

Därför är konstnärens väg svår. Många pilar måste skjutas och många försvinner för alltid innan mästerskapet nås.

Lars Karlsson

Tammikuu

Hyvät seurakuntalaiset!

Helsingin seurakuntaneuvosto piti tämän vuoden ensimmäisen kokouksensa 16.1., jossa uutena puheenjohtajana aloitti allekirjoittanut. Tästä luottamuksen osoituksesta johtuen ja Suomen Kristiyhteisön uusien kotisivujen kunniaksi, päätin aloittaa kirjoitelmien sarjan, jossa avaan hieman Helsingin seurakuntaneuvoston kokousten antia ja mahdollisia muita ajatuksia toiminnasta.

Tämän vuoden teemana kokouksissamme tulee olemaan uuden kirkon suunnittelua. Kuten moni lukija tietää, on Helsingin seurakunta rakentamassa uutta tulevaisuutta Munkkiniemessä vietettyjen vuosien jälkeen. Onko kyseessä sitten uudisrakennus vai jonkun vanhan rakennuksen ehostaminen kirkolle sopivaksi tilaksi, on vielä kysymys vailla vastausta.

Oi Kristus,

me pyydämme Sinulta auttajia ja viisautta

uuden kirkkorakennuksen suunnittelussa ja sen toteuttamisessa.

Rakkautesi läpäisköön meidät,

viisautesi ohjatkoon meitä,

rauhasi olkoon meidän kanssamme.

Näillä sanoilla aloitamme kokouksissa osion, jossa keskitymme tähän tehtävään.

Kristiyhteisön keskeisenä toimintana on ihmisen vihkitoimitus ja sakramenttien pito. Tämän ympärille pyrimme rakentamaan mahdollisimman hyvin toimintaa tukevat tilat. Olemmekin ryhtyneet miettimään tilojen tarvetta sisällön tarpeiden kautta eli minkälaiset tilat eri toiminnot tarvitsevat? Tiloja tarvitsevat ainakin seuraavat toiminnot ja asiat:

Ihmisen vihkitoimitus, sakramentit, sosiaaliset tapahtumat, kulttuuritapahtumat, hallinto, siivous, varastointi, musiikki, vierasmajoitus, tekninen tila, sakraalisten vaatteiden säilytys ja huolto, kulttisten esineiden säilytys ja huolto ja ministranttien tehtävien hoitopiste.

Kun tiedämme tarkemmin mitä tarvitsemme, on myös tilan etsiminen helpompaa.

Tästä on hyvä jatkaa työtämme. Seuraava seurakuntaneuvoston kokous on 30.1.

Hyvää vuoden alkua kaikille.

T. Sakari Harima

Puut ovat meille merkkinä

”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” Lk.21, 29-33

Vanha testamentti alkaa suurilla myyttisillä kuvilla maailman ja ihmisen luomisesta ja myös syntiinlankeemuksesta. Ihmiset elivät paratiisissa, mutta söivät kiellosta huolimatta kielletystä puusta, joka toi heille tiedon hyvästä ja pahasta. Näin heidät ajettiin pois paratiisista ja alkoi ihmisen elämä maan päällä. Kehitys maan päällä johti kuitenkin lopulta moraaliseen rappioon ja suureen vesikatastrofiin, vedenpaisumukseen. Ja niin katosi vanha maailma.

Kun vesi sitten lopulta alkaa laskea, lähettää Nooa arkistaan ensin korpin ja sitten kyyhkysen tutkimaan onko maata jo näkyvissä. Toisella kertaa kyyhkynen sitten palaakin nokassaan tuore oliivipuun lehti. Se on merkkinä, että uusi aikakausi voi alkaa. Syntyy uusi vedenpaisumuksen jälkeinen aikakausi ja sen kulttuurit, jotka ihmiset rakentavat menneen maailman tilalle.

Uudessa testamentissa kehitys on kulkenut jo kauas eteenpäin, mutta vanha maailma näyttää taas olevan katoamassa. Luukkaan evankeliumissa Kristus kertoo miten taivaiden voimat järkkyvät, mutta meidän pitäisi silti nostaa päämme rohkeasti pystyyn. ”Kun viikunapuu tai mikä puu tahansa puhkeaa lehteen, tiedämme, että kesä on jo lähellä.” Vapautuksen aika on lähellä.

Ihmisen ja puiden välinen elintärkeä suhde on viime vuosikymmeninä tullut vahvasti esiin kun on alettu puhua metsästä maapallon keuhkoina. Puut ovat aina liittyneet ihmiskunnan kehitykseen ja niitä on pidetty myös pyhinä. Tieto ihmisen ja puun yhteydestä on ollut osa syvintä mysteeriviisautta. Ensimmäisenä adventtina tuodaan Kristiyhteisössä vihreä puu alttarin vierelle. Se viittaa meidän menneisyyteemme. Se muistuttaa meitä nykyhetkestä, mutta ennen kaikkea se kertoo tulevaisuudesta, lähestyvästä joulusta ja Kristuksen syntymästä sydämeemme. ”Kesä on jo lähellä.”